Aihe: Blogi, Nuoret

Yhteiskunta ja työelämä tarvitsee meitä kaikkia. Tämä edellyttää yhdenvertaisia opiskelumahdollisuuksia myös lisäapua tarvitseville, Nuorten vaikuttajien Paula Kivelä pohtii.

Opiskeluvaihtoehdot ovat moninaiset peruskoulun jälkeen. Lukio vai ammatillinen koulutus? Ammattilukio vai erityisammattikoulutus?

Valinta voi olla vaikea kenelle tahansa. Erityisen haastava se saattaa olla hakijalle, jolla on esimerkiksi neuropsykiatrisia erityispiirteitä.

Haluan tällä tekstillä herättää ajattelua ja keskustelua siitä, miten opiskelut saataisiin myös lisäapua tarvitsevien nuorten ulottuville. Nepsy-näkökulmasta puhun siksi, että sain itse alle kouluikäisenä Asperger-diagnoosin.

Ystävämme rutiinit

Autisminkirjo on käsitteeltään laaja: kyseisen diagnoosin saaneet henkilöt ovat hyvin erilaisia. Siinä missä tietyt rutiinit ja tavat tuovat yhdelle suurta turvaa, ne ovat jollekulle toiselle vain osa normaalia arkea.

Ihminen tarvitsee rutiineja. Opiskellessa tehtävät eivät turhaan kasaannu ja oppiminen vaikeudu. Myös työelämässä järjestelmällisyys on avuksi, oli toimenkuva mikä hyvänsä.

Asioiden selkeys ja selkeä polku ovat olleet minulle aina tärkeitä. Haluan ottaa asioista selvää perinpohjaisesti. Yläasteella tässä auttoivat – vanhempieni lisäksi – opinto-ohjaaja, erityisopettaja sekä neuropsykiatrinen valmentaja. Heistä jokainen vahvisti omalla tavallaan uskoani ja taisi tuntea minut paremmin kuin minä itse.

Aikuisena olen saanut tukea vanhemmiltani, ystäviltäni sekä paikalliselta Nuorten Ohjaamolta. Ohjaamo on ollut ja tulee aina olemaan iso osa elämääni: olen voinut kääntyä heidän puoleensa kiperimmissäkin asioissa ja saanut aina vastaukset kysymyksiini. Jokainen käynti heidän toimistollaan on ollut rohkaiseva.

Yhteiskunta ja varsinkin työelämä tarvitsee meitä kaikkia. Siksi on tärkeää, että koulutus ja sen avulla työelämä on mahdollista myös heille, jotka tarvitsevat tukea tavalla tai toisella.

Otetaan esimerkki:

Sosiaali-ja terveysalan perustutkinnosta voi valmistua lähihoitajaksi. Jos koulutukseen hakee nepsyhenkilö, jonka suurin kutsumus on tehdä töitä ihmisten parissa mutta jolla on haasteita mateemaattisissa aineissa ja ajatus lääkelaskuista estää hakeutumasta alalle, mitä vaihtoehtoja hänelle tarjotaan? Tarjotaanko hänelle mahdollisuus valmistua hoiva-avustajaksi, jossa ei ole vastuuta lääkehoidosta, vai ehdotetaanko hienovaraisen suoraan jotakin aivan muuta, ei henkilön kutsumusta vastaavaa, alaa? Toivottavasti vastaus on tuo ensimmäinen, koska hoiva-avustajia todellakin tarvitaan!

Työyhteisöön kuuluminen luo paitsi kuulumisen, myös tarpeellisuuden tunteen. Tämä puolestaan kohentaa ihmisarvoa: onnistuminen ja työyhteisöltä saatu tuki ovat merkittäviä ihmiselle, jolla on vaikeuksia huomata omaa onnistumistaan. Hyvä omanarvontunto palvelee ihmistä itseään, mutta myös työelämää ja koko yhteiskuntaa.

Rohkaisevia sanoja, erilaisia vaihtoehtoja

Mitä tarvitaan onnistuneeseen yhteishakuun, jos hakijana on nepsynuori? Vastauksia on useita, mutta jo oikeanlaisella tuella ja monipuolisia vaihtoehtoja tarjoamalla pääsee pitkälle.

Mitä tämä on tarkoittanut omassa elämässäni?

Kun olin teini-ikäinen, ja kouluun haku lähestyi, rakensin haaveiden ja todellisuuden välille ylittämättömän pilvilinnan. Sen purkamiseen tarvittiin luotettavia aikuisia, jotka eivät murskanneet, mutta sanoivat juurikin oikeat sanat: ne joita tarvitsin – ilman että en teinin tavoin sydämistynyt totaalisesti.

Kantavin rohkaisu oli ehdottomasti tämä: “Kyllä sinä vielä paikan löydät ja pääset loistamaan.” Rohkaisevien sanojen saattelemana pääsin peruskoulusta ja ammattistartilta sekä valmistuin erityisammattikoulusta leipurikondiittorilinjalta. Halusin oppia lisää, ja opiskelin myöhemmin vielä koulunkäynninohjaajaksi.

Pilvilinnojen rakentelu jatkuu

Mitä olen siis tarvinnut kouluun hakiessani? Tietysti omaa uskallusta, mutta myös ihmisiä, jotka ovat rohkaisseet ja osanneet sanoa ne oikeat sanat. Pilvilinnoja rakentelen edelleen, mutta ne eivät ole enää yhtä huimia kuin kymmenen vuotta sitten.

Kuten sanottu, autisminkirjon henkilöt ovat samasta diagnoosista huolimatta hyvin erilaisia. Siksi on tärkeää, että varsinkin nuorta tuetaan yksilöllisesti ja että hänen toiveitaan toiselle asteelle siirtymisessä kuunnellaan.

Paula Kivelä

Paula Kivelä (26) toivoo kaikille nuorille yhdenvertaisia mahdollisuuksia koulumaailmassa ja työelämässä. Tämän tavoitteen eteen hän tekee töitä muun muassa Vamlasin Nuorissa vaikuttajissa.

Jaa tämä: