Aihe: Blogi, Ihmisoikeudet, Koulutus, Lapset ja perheet, Nuoret, Työelämä

Keskusteluun on ujuttautunut viime vuosina käsitteitä, jotka selventävät vammaisuuden monimuotoisuutta ja siihen liittyviä yhteiskunnallisia haasteita. Näitä ovat esimerkiksi intersektionaalisuus eli moniperustainen syrjintä sekä ableismi, Karoliina Ahonen toteaa.

Ableismin voi kiteyttää seuraavasti: vammattomuutta pidetään normaalina, mistä seuraa, että vammaisuus on ”ei-normaalia”. Vammaisen ihmisen ikään kuin kuuluu olla ulkopuolinen, erilainen ja ja muita huonompi.

Ableismi kuvaa asenteita ja ennakkoluuloja paremmin sitä kaikkia yhteiskunnan tasoja ja toimijoita leikkaavaa mekanismia, jolla vammaiset ja heidän asiansa jätetään ulkopuolelle, käsittelemättä ja hoitamatta.

Suomi on ratifioinut YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan sopimuksen. Sen keskeisin viesti on, että vammaiset ovat aktiivisia toimijoita, eivät toiminnan kohteita, ja että heillä on oikeus osallistua yhteiskunnan toimintaan yhdenvertaisesti muiden kanssa. Tästä huolimatta vammaiset ihmiset kertovat kokevansa jatkuvasti ohittamista, syrjintää, kiusaamista ja ulossulkemista. Nyt-liitteen tuoreessa blogissa https://www.hs.fi/nyt/art-2000007750876.html vammainen nuori nainen kertoi, miten hänen korkeakouluopiskelunsa oli muodostunut mahdottomaksi, kun oppilaitos oli kykenemätön ja haluton tekemään hänen tarvitsemiaan kohtuullisia mukautuksia.

Järjestöillä sama ongelma

Myös vammaisten henkilöiden asioita ajava järjestötyö törmää samoihin mekanismeihin. Vammaisten henkilöiden asioiden ajatellaan olevan niin marginaalisia ja koskevan niin pientä osaa väestöstä, että siihen liittyviä näkökulmia, huolia ja epäkohtia on vaikea saada yleiseen keskusteluun saati päättäjien käsiteltäviksi.

Järjestöt eivät pääse tekemään aidosti proaktiivista vaikuttamistyötä edes räikeiden epäkohtien ja ihmisoikeuksia polkevien toimintatapojen korjaamiseksi. Näin siksi, että vaikuttamistyön tavoitteita määrittelevät valtionhallinnolta tulevat työryhmä-, lausunto- ja kommentointipyynnöt sekä rahoittajatahojen linjaamat tavoitteet, jotka määrittyvät vammattoman enemmistön tarpeiden mukaan.  

Odottavan aika on pitkä

Samalla, kun puhumme sote-laeista (monikossa!), valinnanvapauslaista, työllisyyden hoitoon keskittyneistä reformeista tai kuntakokeiluista ja -pilotoinneista, odotamme turhautuneina vammaisten ihmisten elämän kannalta keskeisten lakiuudistusten, kuten vammaispalvelulain, itsemääräämisoikeuslainsäädännön ja kuntoutusjärjestelmän kehittämistä. Odotamme, että kuntien epäinhimillisiin seurauksiin johtaviin kilpailutuksiin puututtaisiin ja että vammaisten kokema palvelukiusaaminen saataisiin mukaan keskusteluun ja ratkaistavaksi. Odotamme, että työllisyysasteen nostamiseen liittyvässä keskustelussa lähdettäisiin pohtimaan aidosti myös täysin työkykyisten vammaisten ihmisten pääsyä työelämään kohtuullisten mukautusten avulla sekä kehitysvammaisten ihmisten oikeudesta tienata työstään palkkaa.

Nämä näkökulmat ja huolet eivät kuitenkaan kiinnosta tai saa vastakaikua sinnikkäästä,  vuosikymmeniä jatkuvasta työstä huolimatta.

Ulkopuolinen, erilainen, huonompi?

Vammattomia ihmisiä koskevat yhteiskunnalliset uudistukset ja kehittämistarpeet määrittelevät sen, mikä on tärkeää ja keskustelemisen arvoista. Keskustelun arvoista on ollut esimerkiksi eriarvoisuuden, yksinäisyyden ja mielenterveysongelmien kasvun ihmettely, tutkiminen ja selvittely. On kuitenkin nurinkurista, että tähänkään keskusteluun eivät kuulu vammaisten ihmisten eriarvoistavat, yksinäisyyteen johtavat ja psyykkistä kuormittumista aiheuttavat yhteiskunnalliset mekanismit.

Palaan mielessäni ableismin määrittelyn äärelle. “Ableismi tarkoittaa vammattomuuden pitämistä normaalina, mistä seuraa, että vammaisuus on ”ei-normaalia” ja että vammaisen ihmisen kuuluu olla ulkopuolinen, erilainen ja jopa muita huonompi.” Näinkö haluamme asian todella olevan?

 

Karoliina Ahonen, kehittämispäällikkö, Vamlas

 

Lue lisää aiemmista blogeista:

Vammaisten lasten osallisuus toteutuu ihmisoikeudet turvaamalla | Vamlas

Kansalaisjärjestöjen yhteinen varjoraportti jätetty YK:n TSS-komitealle | Vamlas

Moninkertaisesti mahdotonta vai yksinkertaisesti mahdollista? | Vamlas

Luupin alla: Ihmisoikeudet ja yhdenvertaisuus | Vamlas

Välttämätöntä – vai oikeuksiin perustuvaa? | Vamlas

Jaa tämä: