Shed Helsingin musiikkiteatterissa saa olla oma itsensä. Olen sen toiminnassa oivaltanut pystyväni tekemään juuri sitä mitä rakastan, eli laulua, näyttelemistä ja tanssia, pohtii Vamlasin 17-vuotias kesätyöntekijä Lumie Varjola.
Aloitin musiikkiteatteriharrastuksen Shed Helsingissä noin vuosi sitten, ja harrastus on muuttanut elämääni merkittävästi. Olen lavalla oikeasti oma itseni ja nautin siitä. Shedin ansiosta olen oivaltanut pystyväni tekemään juuri sitä mitä rakastan eli laulua, näyttelemistä ja tanssia.
Shedissä parasta on yhteishenki; kaikki otetaan huomioon omana itsenään. Jos on huono päivä ja tiedän, että treenit on tänään, niin päivä pelastuu!
Teatterista on tullut minulle todella tärkeä harrastus. Olen saanut Shedissä hyviä ystäviä.
Haastattelin myös Shed Helsingin tuottaja Saija-Reetta Puopoloa Shedin toiminnasta:
”Shed on valtavirrasta poikkeava musiikkiteatterihanke, jossa matka on määränpäätä merkityksellisempi. Toiminta mahdollistaa lapsille ja nuorille tilaisuuden olla esillä omina, ainutkertaisina yksilöinä. Yhdessä ja turvassa. Tavoitteena on vakiinnuttaa monimuotoisuutta korostava musiikkiteatteri Suomeen ja tehdä Suomesta paikka, jossa uskalletaan uskoa unelmiin ja tulla nähdyksi juuri sellaisena kuin on. Vuodesta 2017 Shed on tehnyt musiikkiteatteriyhteistyötä Helsingin Kaupunginteatterin kanssa. Shedin esikuvana on Lontoossa toimiva Chickenshed-teatteri, joka on tehnyt erilaisuudesta taidetta yhdessä lasten ja nuorten kanssa jo yli 40 vuotta. Shedin toiminta on Suomessa aloitettu vuonna 2016.”
Saija-Reetta kertoi minulle myös omasta roolistaan Shed Helsingin toiminnassa:
”Olin kuullut Shedin toiminnasta jo aiemmin ja olin todella vaikuttunut ryhmän hienosta ideologiasta. Kun keväällä 2019 Shediin avautui työpaikka, niin hain heti mukaan ja aloitin työt toukokuussa. Teen mm. viestintää Shedissä ja toimin linkkinä teatterin, säätiön ja perheiden välillä. Viestinnässä pitää olla tarkkana, ettei tule väärinkäsityksiä, vaan viestintä on selkeää ja helposti ymmärrettävää.”
Parhaaksi asiaksi työssään Saija-Reetta mainitsi konkreettisen työskentelyn lasten ja nuorten kanssa sekä toiminnasta saadun innostavan palautteen:
”Työssäni ovat parhainta lapset ja nuoret! Olen aina mukana treeneissä ja näytöksissä ja saanut tutustua ihan mahtaviin tyyppeihin.”
Mieleenpainuvin palauteviesti tuli eräältä vanhemmalta Shedin Instagramissa, ja se jaettiin Shed-toiminnan omaan Whatsapp-ryhmäänkin:
”Haluaisin antaa vilpittömän kiitoksen siitä arvokkaasta ja ennen kaikkea tasa-arvoisesta työstä, jota teette erilaisten lasten ja nuorten eteen/kanssa. Lapset selvästi nauttivat yhteisestä tekemisestä ja aidosti kukin saa olla juuri sellainen kuin on. Esityksissä erilaisuutta ei kohdata säälin kautta vaan yleisöön asti huokuu se, että jokaisella on roolinsa ja se rooli on kokonaisuuden kannalta merkityksellinen.
Lapseni on aina ollut hieman väliinputoaja. Liian terve moneen erityistoimintaan, mutta liian erityinen normaaliin harrastustoimintaan. Shedin myötä lapseni on saanut runsaasti lisää itsetuntoa ja rohkeutta ilmaista itseään, sekä kokea aitoa ystävyyttä ja yhteenkuuluvuutta.
Ihanaa, että olette ja teette niin harrastavat perheet, että yleisön onnelliseksi!”
Saija-Reetta toivottaa lopuksi kaikille aurinkoista kesää!
Lumie Varjola, 17, Vamlasin kesätyöntekijä 2023
Lue lisää Shedin toiminnasta täältä!