In Blogi, Lapset ja perheet, Nuoret

Kuvittele, millaista olisi unelmiesi saarella vuonna 2036. No, siellä olisi maailman pelastavia sankareita, punkkien karkottamista kaukaisuuteen ja omia kissoja kaksittain. 

Näin vastasivat lapset ja nuoret Vamlasin Tarinoita toimijuudesta -hankkeen ensimmäisessä työpajassa, jonka järjestimme osana Mahdollisuus lapselle ry:n kesäleiriä. Tarinoimassa kun olimme, unelmat siirrettiin Aristoteleen draaman kaarelle eivätkä leiriläisten unelmat jääneet haaveiksi, vaan sankarit heräsivät eloon seikkailemaan, päristelemään moottoripyörällä, ratkaisemaan ongelmia ja saamaan ihailua. Tarinoihin mahtui fossiilivapaata matkustamista transporttaamalla, keskusteluja äidin kanssa ja toiveita tulevaisuuden osaamisesta ja taidoista musiikintekijänä ja eläinten hoitajana.  

Tarinoilla toimijuutta -työpaja. Lapset tarinoivat pöydän ääressä, Minna ohjaa sivusta. Tarinoilla toimijuutta -työpaja. Purkeissa tusseja ja värikyniä.

Tarinoita toimijuudesta -hanke etsii lasten ja nuorten kanssa uusia tapoja kertoa omat tarinansa esimerkiksi itselle tärkeästä tekemisestä tai odotuksista tulevaisuuden suhteen. Tarjoamalla ohjatusti mahdollisuuksia oman tarinan kertomiseen hankkeessa nostetaan esiin lasten ja nuorten oikeus aktiiviseen toimijuuteen sekä oman tulevaisuuden luovaan suunnitteluun. 

Lasten ja nuorten ohjattu tarinointi on ollut osa Vamlasin työtä aiemminkin muun muassa video- ja sarjakuvakerronnan sekä työelämään pääsemistä tukevan luovan CV:n muodossa.  

Video- ja sarjakuvakerronnan lisäksi tarvitaan lisää kokeiluja ja käytäntöjä, jotta jokaisen lapsella nuorella on toimintakyvystä riippumatta yhdenvertainen mahdollisuus tulla näkyväksi, saada oma äänensä kuulluksi ja tavoitella hyvää, omannäköistä elämää. Kokoamme hankkeen tulokset yhteen oppaaksi nuoria ohjaaville ammattilaisille ja vapaaehtoisille. 

Hanke vierailee järjestökumppaneiden sekä muiden lasten ja nuorten kanssa työskentelevien toimijoiden luona tarinoimassa lasten ja nuorten kanssa. Yhteisissä työpajoissa kokeillaan erilaisia tarinan kertomisen tapoja: sarjakuva, esinekooste, legorakentelu, video vai valokuva – kaikki on luvallista! Seuraavat pajat järjestämme syyskuussa yhdessä Kehitysvammatuki 57 ry:n kanssa. 

🪙 Rahoittaja Ekbergin säätiö 

🕑 Toteutus 2026  

Etsimme nyt 11–17-vuotiaita lapsia ja nuoria mukaan työpajoihin. Vinkkaa hankkeestamme eteenpäin tai ilmianna meille jokin toimija, jonka kanssa voisimme työpajan toteuttaa! Hankkeemme on valtakunnallinen, joten voimme jalkautua eri puolille Suomea. 

Lisätietoja:
Minna Tarvainen
minna.tarvainen@vamlas.fi 

 

Jaa tämä: