Aihe: Nuoret, Tiedote, Työelämä

Helsingin kaupungilla on haussa yhteensä noin 3 500 kesätyöpaikkaa, joista noin 1 000 on kohdistettu nuorille kesätyöntekijöille. Kaupunki pyrkii tarjoamaan kesätöitä kaikille nuorille niin, että työ voidaan räätälöidä nuoren osaamisen ja fyysisen toimintakyvyn mukaiseksi. Kesätyöntekijöille tarjotaan myös työhönvalmennusta.

Kaupunki edistää aktiivisesti tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta sekä arvostaa henkilöstönsä monimuotoisuutta. Toivomme hakijoiksi eri ikäisiä ja eri sukupuolia olevia henkilöitä sekä kieli-, kulttuuri- ja muihin vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä.

Nuorten kesätyöntekijöiden hakuaika alkaa 7.2.2022 ja päättyy 28.2.2022 klo 16.00.

Räätälöityjä kesätyöpaikkoja on tarjolla esimerkiksi kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla, kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalla sekä sosiaali- ja terveystoimialalla. Kesätöiden hakukategoriana on ”Nuoret 16–17-vuotiaat kesätyöntekijät” rekrytointijärjestelmän teknisten toimintojen vuoksi. Kyseisiin kesätyöpaikkoihin voivat kuitenkin hakea myös 16–29-vuotiaat hakijat, jotka ovat saaneet tiedon kesätyöstä yhteistyökumppaniemme kautta.

Merkitsethän hakemukseen ”Kyllä” vapaaehtoiseen lisäkysymykseen: ”Oletko saanut tiedon kesätyöstä ammattiopisto Liven, Ohjaamon, Nuorten työhön kuntouttavien palveluiden, Suomen Romanifoorumin, Kuurojen Liiton, Kuurojen Palvelusäätiön, Helsingin ja Uudenmaan Näkövammaiset ry:n, Invalidiliiton tai Kehitysvammaliiton kautta?” Tai jos olet kuullut paikasta Plan International Suomen kautta, valitsethan sen vastaukseksi kysymykseen ”Mistä sait tiedon avoimesta paikasta?” Kiitos.

Laitathan hakemuksesi kesätyöhön osoitteessa: helsinkirekry.fi

Kaupungin räätälöityjä kesätyöpaikkoja löydät alla olevista linkeistä.

– sosiaali- ja terveystoimiala:
https://www.hel.fi/rekry/fi/avoimet-tyopaikat/rekry-ilmoitus-V31?id=SOTE-04-18-22
– kasvatuksen ja koulutuksen toimiala:
https://www.hel.fi/rekry/fi/avoimet-tyopaikat/rekry-ilmoitus-V31?id=KASKO-02-182-22
– kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala, kirjastot:
https://www.hel.fi/rekry/fi/avoimet-tyopaikat/rekry-ilmoitus-V31?id=KUVA-05-10-22
https://www.hel.fi/rekry/fi/avoimet-tyopaikat/rekry-ilmoitus-V31?id=KUVA-05-11-22
https://www.hel.fi/rekry/fi/avoimet-tyopaikat/rekry-ilmoitus-V31?id=KUVA-05-12-22
https://www.hel.fi/rekry/fi/avoimet-tyopaikat/rekry-ilmoitus-V31?id=KUVA-05-7-22
https://www.hel.fi/rekry/fi/avoimet-tyopaikat/rekry-ilmoitus-V31?id=KUVA-05-5-22
– kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala, nuorisopalvelut:
https://www.hel.fi/rekry/fi/avoimet-tyopaikat/rekry-ilmoitus-V31?id=KUVA-03-11-22
https://www.hel.fi/rekry/fi/avoimet-tyopaikat/rekry-ilmoitus-V31?id=KUVA-03-12-22
https://www.hel.fi/rekry/fi/avoimet-tyopaikat/rekry-ilmoitus-V31?id=KUVA-03-13-22
https://www.hel.fi/rekry/fi/avoimet-tyopaikat/rekry-ilmoitus-V31?id=KUVA-03-8-22
– kaupunginkanslia:
https://www.hel.fi/rekry/fi/avoimet-tyopaikat/rekry-ilmoitus-V31?id=KANSLIA-05-5-22 https://www.hel.fi/rekry/fi/avoimet-tyopaikat/rekry-ilmoitus-V31?id=KANSLIA-01-6-22

Lisätietoa: Hel.fi-uutinen kaupungin kesätöistä

 

Jaa tämä: