In Nuoret, Työelämä

Helsingin kaupungilla on haussa yhteensä noin 3 500 kesätyöpaikkaa, joista noin 1 000 on kohdistettu nuorille kesätyöntekijöille. Kaupunki tarjoaa kesätöitä myös sellaisille nuorille, joilla on tuen tarpeita työllistymisessä. Kesätyötä voidaan tarvittaessa muokata ja lisäksi on saatavilla työhönvalmennusta.

Kaupunki edistää aktiivisesti tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta sekä arvostaa henkilöstönsä monimuotoisuutta. Toivomme hakijoiksi eri ikäisiä ja eri sukupuolia olevia henkilöitä sekä kieli-, kulttuuri- ja muihin vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä.

Nuorten kesätyöntekijöiden hakuaika alkaa 6.2.2023 ja päättyy 27.2.2023 klo 16.00

Räätälöityjä kesätyöpaikkoja on tarjolla esimerkiksi kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla, kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalla sekä sosiaali- terveys- ja pelastustoimialalla sosiaali- ja terveyspalveluissa. Kesätöiden hakukategoriana on ”Nuorten kesätyöt” rekrytointijärjestelmän teknisten toimintojen vuoksi. Kyseisiin kesätyöpaikkoihin voivat hakea myös 16–29-vuotiaat hakijat, jotka ovat saaneet tiedon kesätyöstä yhteistyökumppaniemme kautta.

Merkitsethän hakemukseen ”Kyllä” vapaaehtoiseen lisäkysymykseen: ”Oletko saanut tiedon kesätyöstä ammattiopisto Liven, Ohjaamon, Nuorten työhön kuntouttavien palveluiden, Suomen Romanifoorumin, Kuurojen Liiton, Kuurojen Palvelusäätiön, Helsingin ja Uudenmaan Näkövammaiset ry:n, Invalidiliiton tai Kehitysvammaliiton kautta?” Lisäkysymyksessä on listattu vain osa yhteistyökumppaneistamme. Vastaathan kysymykseen ”Kyllä” myös siinä tapauksessa, jos olet saanut tiedon kesätyöpaikasta muun yhteistyökumppanimme kautta. Tai jos olet kuullut paikasta Plan International Suomen kautta, valitsethan sen vastaukseksi kysymykseen ”Mistä sait tiedon avoimesta paikasta?” Kiitos.

Laitathan hakemuksesi kesätyöhön ennen hakuajan päättymistä osoitteessa: helsinkirekry.fi

Kaupungin räätälöityjä kesätyöpaikkoja löydät alla olevista linkeistä.
– sosiaali- ja terveys- ja pelastustoimiala, sosiaali- ja terveyspalvelut: https://www.hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/avoimet-tyopaikat/sote-04-34-23
– kasvatuksen ja koulutuksen toimiala:
https://www.hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/avoimet-tyopaikat/kasko-02-239-23
– kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala, Espan lava:
https://www.hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/avoimet-tyopaikat/kuva-01-1-23
https://www.hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/avoimet-tyopaikat/kuva-01-5-23
– kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala, kirjastot:
https://www.hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/avoimet-tyopaikat/kuva-05-13-23
https://www.hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/avoimet-tyopaikat/kuva-05-16-23
https://www.hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/avoimet-tyopaikat/kuva-05-15-23
https://www.hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/avoimet-tyopaikat/kuva-05-5-23
https://www.hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/avoimet-tyopaikat/kuva-05-14-23
– kaupunginkanslia:
https://www.hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/avoimet-tyopaikat/kanslia-01-5-23

Lisätietoa: Tiedote kaupungin kesätöistä

Jaa tämä: