Aihe: Blogi, Nuoret

Vamlasin vuoden 2024 kesätyöntekijä Paula Hautaniemi on tehnyt esteettömyyskartoituksen Autismiyhdistys PAUT ry:n uusista tiloista, PAUTin Ihmeestä. PAUTin Ihmeen toiminta on suunnattu autismikirjon ja neurovähemmistön henkilöiden ja heidän läheistensä vertaistukeen, yhdessäoloon ja autistien oikeuksien edistämiseen. Paula on kerännyt esteettömyystiedot niin fyysisen- ja aistiesteettömyyden kuin kognitiivisen saavutettavuuden näkökulmista. 

Fyysinen esteettömyys

Saapuminen

PAUTin Ihme sijaitsee Helsingin Katajanokalla osoitteessa Merikasarminkatu 6. Lähin raitiovaunupysäkki on muutaman kymmenen metrin päässä, ja esimerkiksi taksilla pääsee sisäänkäynnin välittömään läheisyyteen. Sisäänkäynnissä on asfaltoitu ramppi ja kaksi ovea peräkkäin. Etuovi aukeaa 90° ulospäin, ja sen saa lukkoasentoon, jolloin se ei mene itsestään kiinni. Ovi ei kuitenkaan ole automaattisesti aukeava ja se on hieman painava. Jälkimmäinen ovi aukeaa sisäänpäin ja sekin toimii manuaalisesti. 

Kuva PAUT ry:n esteettömältä sisäänkäynniltä

Liikkuminen sisällä

PAUTin Ihme on kaksikerroksinen. Yläkerta on huomattavasti isompi, ja suurin osa tapahtumista ja toiminnasta tapahtuukin yläkerrassa. Yläkerrassa on paljon tilaa liikkua ja kääntyä myös apuvälineen kanssa. Yläkerrassa on myös paljon erilaisia istumapaikkoja: tuoleja, sohva, keinutuoleja sekä säkkituoli. 

Alakerta toimii PAUTin Nuorten Aktivistien toimitilana sekä kokoustilana, mutta Aktivistien avoimet tapahtumat sijoittuvat yläkertaan. Tiloissa ei ole hissiä ja alakertaan johtaa esteelliset portaat. Portaissa on merkattu reuna mustalla ja eri tekstuuria olevalla merkillä. Portaat ovat kuitenkin jyrkät ja niissä on jyrkkä mutka eikä kaide ole molemminpuolinen koko matkaa. 

Kuva PAUT ry:n sisätiloista. Jyrkät ja avoimet kierreportaat. Toispuoleinen porraskaide ei ulotu ihan alas asti.

Wc-tilat

PAUTin Ihmeessä on kaksi wc-tilaa, joista toinen on esteetön. Esteetön wc sijaitsee yläkerrassa etuoven läheisyydessä. Wc-tilassa on kaiteet molemmilla puolilla vessanpönttöä. Lavuaarin alla on kaapisto, joka voi vaikeuttaa apuvälineen kanssa käsien pesemistä. Wc:stä löytyy potta pieniä lapsia varten.

Kuva PAUT ry:n esteettömästä wc:stä. Pöntön molemmin puolin on tukikaiteet ja seinässä ylimääräinen tarttumakaide.

Aistiesteettömyys

Kuulo

PAUTin Ihmeessä on hieman kaikuisaa, mutta kaikumista ollaan vähennetty akustiikkalevyillä, joita on kiinnitetty esimerkiksi seiniin. Katajanokalla ei yleensä ole meluhaittaa, mutta ohi kulkeva raitiovaunu pitää ääntä noin 15 minuutin välein.

Kuva PAUT ry:n sisätiloista. Kuvassa näkyy korkeita ikkunoita, seinäkello ja seinään kiinnitettyjä akustiikkalevyjä.

Näkö

Ihmeessä on monenlaisia valoja, ja valon määrää pystyy säätämään hyödyntämällä eri lamppuja sekä luonnonvaloa. Ihmeessä ei ole hyödynnetty pistekirjoitusta, mutta ohjeet esimerkiksi PAUTin tapahtumissa on aina mahdollista saada sekä kirjallisesti että suullisesti.

Aistikuormitus, -herkkyys ja -hakuisuus

PAUTin Ihmeessä on aistihuone, jossa on esimerkiksi pehmeitä materiaaleja, hämärä valaistus, tummia, rauhoittavia sävyjä sekä painopeitto. Aistihuoneeseen on kaikkien tapahtumien aikana lupa vetäytyä tasoittamaan aistikuormitusta ja rauhoittumaan. Lisäksi tarjolla on aina korvatulppia. Ihmeestä löytyy myös monenlaisia aistileluja. Lisäksi monipuoliset tuolit ja istuimet mahdollistavat mm. keinumisen keinutuolissa ja löhöilun säkkituolissa, jos ne tuntuvat mukavammalta, kuin kovalla tuolilla istuminen. PAUTin Ihmeessä kannustetaan myös stimmailuun ja kehon liikuttamiseen.

Kuva PAUT ry:n aistihuoneesta. Hämärästi valaistu tummaseinäinen huone, jonka lattialla on patjoja ja tyynyjä.

Kognitiivinen saavutettavuus

PAUTin tapahtumissa on tarjolla tapahtuman kulku paperille kirjoitettuna ja usein kuvien kera helpoittamaan hahmottamista ja ennakointia. Lisäksi mm. keittiön laatikoissa on kuvatuet ja tekstit siitä, missä on mitäkin.

Kuva PAUT ry:n sisätiloista. Seinällä on laminoitu kyltti, jossa lukee "Tarjoiluvälineet" ja tekstin alla on kuvat kauhasta ja tarjottimesta.

Muuta:

Henkilökohtaiset avustajat sekä opas-/avustajakoirat ovat erittäin tervetulleita.

PAUTin Ihmeessä jokainen saa olla oma itsensä ja noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita.

Ihmeessä kannustetaan kaikkia kommunikoimaan itselleen sopivalla tavalla esim. kommunikaatiokortit, AAC jne. Viittomakielen tulkkia ei kuitenkaan ole tapahtumissa toistaiseksi saatavilla.

Paula Hautaniemi, Vamlasin kesätyöntekijä

Jaa tämä: