Verkostoituminen ja opiskelijayhteisöön kiinnittyminen tapahtuvat pitkälti luentosalien ulkopuolella, Vamlasin suunnittelija Elina Mäkikunnas toteaa.
Yliopisto-opiskelijalla voi olla fyysisiä tai sosiaalisia erityistarpeita, jotka johtuvat vammasta, pitkäaikaissairaudesta tai kuulumisesta neurovähemmistöön. Usein ajatellaan, että erityistarpeet on huomioitu hyvin, kun jokainen pääsee esteettömästi luennoille, opinnoissa tarvittava materiaali on kaikille saavutettavassa muodossa ja kun esteettömyys- ja yhdenvertaisuusasiat on otettu tentti- ja valintakoejärjestelyissä huomioon.
Lähtökohta on hyvä mutta ei vielä riittävä taatakseen kaikkien opiskelijoiden yhdenvertaiset osallistumismahdollisuudet. Näin siksi, että valtaosa oppimisesta ja omalle alalle kasvamisesta tapahtuu epävirallisissa kohtaamisissa luentosalien ulkopuolella. Ovet näihin epävirallisempiin tilaisuuksiin eivät useinkaan aukea yhdenvertaisesti aivan kaikille.
Ainejärjestöissä kohdataan ja vaikutetaan
Yksi tärkeä epävirallinen kohtaamis- ja vaikuttamisfoorumi on ainejärjestötoiminta, joka on yksi Suomen opiskelijakulttuurin kulmakivistä. Yliopistoissamme lähes jokaisella alalla on oma ainejärjestö, joka valvoo alan opiskelijoiden etuja ja järjestää jäsenilleen tapahtumia.
Omassa ainejärjestössä toimiminen voi olla tärkeä väylä erityisesti vammaisille nuorille, joiden on usein muita haastavampaa saada varhaisia kesätyökokemuksia ja hyödyllisiä merkintöjä ansioluetteloonsa tulevia työnhakuja varten. Ainejärjestön, samoin kuin opiskelijatutoreiden, järjestämissä tapahtumissa myös tutustutaan mutkattomasti muihin opiskelijoihin sekä alaan liittyviin toimintamalleihin.
Verkosto kannattelee ja motivoi
Perinteisiä ainejärjestötapahtumia ovat esimerkiksi akateemiset pöytäjuhlat eli sitsit, vuosijuhlat ja uusia opiskelijoita yhteen kokoavat fuksiaiset, erilaiset peli-illat sekä laskiaisen ja vapun viettoon liittyvät perinteet. Ainejärjestöt organisoivat myös erilaisia koulutus- ja verkostoitumistilaisuuksia työelämään siirtyneiden alan toimijoiden kanssa.
Opiskeleminen ilman näissä tilaisuuksissa syntyviä verkostoja voi olla yksinäistä ja puuduttavaa. Se saattaa johtaa myös motivaatio-ongelmiin, vaikka oma ala sinänsä mielekäs olisikin. Näistä syistä ainejärjestötoiminta on saatava yhdenvertaisesti kaikkien opiskelijoiden ulottuville.
Vamlas tutki: tahtoa yhdenvertaisuuden kehittämiseen löytyy
Vamlas teetti syyskuussa 2021 kyselyn neljän eri yliopiston (Helsinki, Itä-Suomi, Jyväskylä, Oulu) ainejärjestöjen yhdenvertaisuusvastaaville ja muille vastaavissa tehtävissä toimiville ainejärjestöaktiiveille. Vastauksia saatiin yhteensä 55, ja niistä selvisi, että opiskelijat ovat tiedostavia ja halukkaita toteuttamaan asiat mahdollisimman yhdenvertaisesti. Puutteita kuitenkin on, ja niistä ollaan varsin hyvin tietoisia.
Millaisia vastauksia saimme ja mitä vastauksista voitiin päätellä – se selviää alla olevan linkin takaa löytyvästä artikkelista. Artikkelin lopussa on myös lista toimenpiteistä, joilla ainejärjestöt voivat haastaa itseään entistä esteettömämpään ja yhdenvertaisempaan toimintaan:
Vamlas tutki: yhdenvertaisuuden toteutuminen ainejärjestöissä | Vamlas
Elina Mäkikunnas, suunnittelija, Vamlas