Aihe: Blogi, Nuoret

Vammaisuus ei kerro mitään kovin arvokasta siitä ainutlaatuisesta ihmisyyden mysteeristä, jota kannamme sisällämme, Lauttasaaressa asuva Sami Kekäläinen toteaa.

Vammaisuus on todella laaja käsite. Sen sisään mahtuu valtava määrä erilaisia ja -asteisia aisti-, kehitys- ja liikuntavammoja. Vammaisuuteen voidaan sisällyttää myös mielenterveyden häiriöitä ja neuropsykiatrisia erikoisvaikeuksia (kuten autismi, ADHD ja Aspergerin oireyhtymä), joihin liittyy usein toimintakyvyn heikentymistä ja neurologisia muutoksia.

Vammaisuus on hyvin suhteellinen käsite. Emme voi täysin luotettavasti määritellä, kuka on vammainen ja kuka ei, sillä toimintakyvyn puutteet tai rajoitteet kuuluvat ihmisyyteen. Toisaalta meidät kaikki voisi määritellä (ainakin jossakin elämänvaiheessa) vammaisiksi. Itseasiassa jo YK:n kansainvälisten vammaisten vuoden Suomen komitea katsoi vuonna 1981, että vammaisuus syntyy yksilön ja ympäristön suhteesta, ei pelkästään yksilön tilasta. Komitea totesi myös, että selkeää rajaa vammaisuuden ja vammattomuuden välille ei voida vetää.

Vammaisuuden määritelmään sisältyy usein ajatus puutteellisuudesta. Rajoittuneisuudesta. Jopa kärsimyksestä. Meidät on ehdollistettu ajattelemaan, että toimintakyvyn rajoitteet vaikuttavat elämänlaatuun negatiivisesti. Sörnäisten metroasemalla eräs päihtynyt, minulle tuntematon herra ylisti rohkeuttani elää, hymyillä ja hengailla asemalla fyysisestä tilastani huolimatta. Hän ilmoitti, että ampuisi kuulan kalloonsa, jos joutuisi itse kokemaan vastaavaa. En saanut selville, miksi vammaisuus oli hänestä niin kamalaa.

Monet vammaiset elävät ihan täyttä elämää, eivätkä koe tilaansa toivottomana umpikujana. Monet rajoitteista on ylitettävissä apuvälineillä ja muiden avustuksella sekä yhteiskunnan esteettömyyttä kehittämällä. Vammaisuuden määritelmä onkin monella tapaa subjektiivinen: esimerkiksi vaikeasti liikuntavammainen ihminen ei välttämättä koe, että häneltä puuttuu mitään. Tällöin vammaa tarkastellaan neutraalisti asiaintilana, ominaisuutena tai ominaisuuksien joukkona. Vaikka ihminen on määritelmällisesti vammainen, sanaan liittyvät negatiiviset arvolataukset eivät määritä hänen kokemusta itsestään.

Se, miten vammaisuus vaikuttaa ja miten se koetaan, riippuu paljolti yhteiskunnan rakenteista. Jos kaupunki on täynnä portaita ja kynnyksiä vailla luiskia, liikuntavammaisuus luonnollisesti hankaloittaa ja rajoittaa elämää huomattavasti. Toisenlaisia kynnyksiä voivat tuottaa esimerkiksi kuntien rajoittavat avustajatuntipäätökset ja toimimattomat palvelut, kuten todella heikosti toimivat kelataksikeskukset. Stressaava kamppailu sosiaalityöntekijöiden kanssa tai tunteja kestävä taksinodotus pakottaa vammaisen ihmisen kiinnittämään rajoitteisiinsa tarpeettoman paljon huomiota.

Sanotaan, että rajoitteet ovat omassa päässä. Tämä on yksinkertaistus, mutta osin myös totta. Osa rajoitteista todella on korviemme välissä, ja niiden muuttamiseen meillä on kaikki mahdollisuudet. Omalta kohdaltani voin sanoa, että vaikka liikuntavammani on vaikea, kaikkein eniten minua ovat rampauttaneet omat myrkylliset ja lamauttavat ajatusmallini. Niihin verrattuna fyysisen toimintakyvyn rajoitteet ovat olleet varsin pieni este.

Vammaisuuteen liittyvät ajatusvinoumat johtunevat ainakin osin siitä, että vamma on usein hyvin näkyvä. Monet näkymättömät rajoitteet, kuten kivut, mielenterveyden ongelmat, aistiyliherkkyys tai vain jumiutuneet ajatusmallit, voivat kuitenkin olla vielä näkyviä rajoitteita hankalampia. Myös sosioekonomisen tilanteen tuomat rajoitteet tai jonkin dogmaattisen ideologian yksilönvapautta kahlitsevat rajoitteet voivat olla vammaisuutta suurempi este ihmisen onnellisuudelle.

Buddhalaisessa filosofiassa ajatellaan, että kaikki käsitteelliset luokittelut paljastuvat epäolennaisiksi, kun tarkastelemme ihmisyyden syvimpiä ja merkityksellisimpiä tasoja. Nämä luokittelut pohjautuvat esimerkiksi kansallisuuteen, ammattiin, ikään, etnisyyteen tai uskontoon. Myös vammaisuus on yksi tällaisista kategorioista. Se on leima, joka ei loppujen lopuksi kerro mitään kovin arvokasta siitä ainutlaatuisesta ihmisyyden mysteeristä, jota ihminen sisällään kantaa. Käsitteet ovat hyödyllisiä ajattelun työkaluja arkikeskustelussa, mutta ne eivät ole yhtä kuin ihmisyys.

Ihminen tulisi nähdä vapaana kategorioiden kahleista. Tai vähintäänkin pyrkiä ymmärtämään, että vammaisuus on vain yksi kategoria muiden joukossa. Näitä muita, liikuntavammaisuutta olennaisempia kategorioita ovat omalla kohdallani muun muassa kirjoittaja, laulaja, uushippi, uteliasluontoinen ja ihminen. Rajallisia nekin, mutta huomattavasti kuvaavampia.

Sanottakoon vielä lopuksi: vammaisuuteen liittyy paljon yleistyksiä. Yksi tällainen stereotypia on vammainen passiivisena olosuhteiden uhrina ja toinen, päinvastainen, vammainen rohkeana sankarina, joka selviytyy voittajana kärsimyksistään huolimatta. Tällainen uhri/sankari-dualismi johtaa toisessa päässä sääliin, toisessa ihannointiin.

Luonnollisempi näkemys olisi nähdä ihminen ihmisenä – omalla tavallaan epätäydellisenä, lahjakkaana ja loputtoman mielenkiintoisena. Tätä luonnollista asennoitumista kuvastaa mielestäni hyvin erään ystäväni lausahdus: “Olen tuntenut monia vammaisia ihmisiä, ja monet heistä ovat fiksuimpia tuntemiani tyyppejä. Monet taas ovat tyhmiä kuin saapas.”

Sami Kekäläinen

Sami Kekäläinen on Lauttasaaressa asuva kirjoittaja, laulaja, uushippi, uteliasluontoinen ja ihminen.

Lisää Samin henkilökohtaisia ajatuksia voi lukea blogista uteliaisuuskanava.com.

_____________________________________________________________________________________________________

Blogi on kirjoittajan persoonallinen näkemys kirjoituksen teemasta. Se voi kertoa omakohtaisista kokemuksista ja haastaa lukijat pohtimaan asioita uudesta näkökulmasta. Blogeissa esitetyt mielipiteet eivät edusta Vamlasin kantaa, eikä Vamlas vastaa niissä esitettyjen tietojen oikeellisuudesta.

Jaa tämä: