”Ihan liian vähän puhutaan siitä minkä mielettömän demokratiateon monet järjestöt tekevät järjestäessään vaalipaneeleita. Esim. tämänpäiväinen @Jaatinenry n vammaispoliittinen paneeli oli todella huolellisesti valmisteltu ja vedetty, eikä ehdokkaat päässeet helpolla. Kiitos!”
Tähän tapaan twiittasi yksi vammaisjärjestöjen järjestämän vaalipaneelin osallistujista.
Vammaisjärjestöt kutsuivat maaliskuun lopussa ehdokkaita ja perheitä sekä nuoria keskustelemaan siitä, miten vammaisten ihmisten yhdenvertainen osallisuus yhteiskunnassa voitaisiin ottaa paremmin huomioon tulevaisuudessa. Vaalipaneelin järjestäminen on demokratiatekona kansalaisyhteiskunnan ydintoimintaa: se tarjoaa ihmisille mahdollisuuden päästä vaikuttamaan ja osallistumaan päätöksentekoon.
Vammaiset nuoret esittivät panelisteille kysymyksiä sekä videoiden välityksellä että paikan päällä. He kysyivät muun muassa esteettömän opiskelun mahdollistamisesta sekä erilaisten vammaispalvelujen järjestämisestä siten, että nuorten mahdollisimman tavallinen arki toteutuisi. Paneelin ohjasi ja juonsi autisminkirjon nuori, jolle povattiin lupaavaa uraa eduskunnan puhemiehenä.
Vaalipaneelin järjestäminen tarjoaa myös mahdollisuuden tuoda yhteiseen keskusteluun aiheita ja asioita, joita ihmiset eivät välttämättä pääse viemään itse suoraan ehdokkaille. Keskustelua herätti muun muassa valmisteilla ollut uudistettu vammaispalvelulaki ja erityisesti sen voimavararajausta koskeva kohta. Niin perheet kuin paneeliin osallistuneet ehdokkaatkin esittivät asiasta keskenään erilaisia näkemyksiä.
Panelistit olivat kiitettävän paneutuneita erilaisiin asioihin ja hyvin tietoisia esimerkiksi kansainvälisistä ihmisoikeussopimuksista ja niiden sisällöistä. Oli ilahduttavaa huomata, että vammaisten ihmisten yhdenvertaisuutta pidettiin tärkeänä. Toisaalta panelistit kertoivat vammaispolitiikkaan liittyvien asioiden kärsivän politiikan kentässä vaikean aiheen maineesta. Palvelujen kirjo, niiden järjestämistavat ja -vastuut, arjen haasteet ja erilaiset hoito- ja kuntoutusmuodot näyttäytyivät poliitikoille pelottavan vaikeana kuviona, ja siksi asiaan on kuulemma vaikea tarttua tai ottaa sitä ”omakseen”.
Mikä voisi olla se demokratiateko, jolla kansalaisyhteiskunta saisi tätä asiaa muutettua?
Kehittämispäällikkö Karoliina Ahonen