Aihe: Lapset ja perheet, Nuoret

Vammaiset lapset unelmoivat siinä missä ei-vammaiset ikätoverinsa. Haaveileminen ja kuulluksi tuleminen auttavat oman tien löytämisessä ja opettavat tekemään päätöksiä eteen tulevissa valintatilanteissa.

Heistä tulee lääkäreitä, metrokuskeja ja kaupunkisuunnittelijoita; opettajia sekä eläimistä ja pelaamisesta kertovia tubettajia. Heistä tulee arkkitehtejä, kemistejä ja kelloseppiä tai maailman parhaita sähköpyöräsalibandyn pelaajia. Lohikäärmeen ystäväkirjaan on viime syksystä lähtien kirjattu vammaisten lasten urahaaveita. Harvasta haaveesta näkyy, että haaveilijalla olisi esimerkiksi näkemiseen tai kuulemiseen liittyviä rajoitteita: lapset uskaltavat unelmoida ja kertovat reippaasti unelmistaan, jos niistä muistetaan kysyä heille sopivalla tavalla. Unelmien ei välttämättä tarvitse olla realistisia – kenelläpä ne olisivat? – mutta kun ovi haaveilemiselle avataan, se voi johtaa kohti oman jutun etsimistä ja löytämistä.

Urahaaveiden lisäksi Lohikäärmeen ystäväkirjassa kysytään lapsilta heidän vahvuuksistaan, tärkeistä ihmisistään ja paikoistaan, mieluisasta vapaa-ajan tekemisestä sekä siitä, millainen olisi maailman paras ystävä ja unelmien päivä. Nämä ovat lapsen kokemusmaailmassa tärkeitä asioita ja merkittävä osa jokaisen lapsen arkea. Ne ovat myös asioita, joista lapsi osaa useimmiten, kommunikointitavastaan riippumatta, kertoa parhaiten itse. On tärkeää, että lapsi saa pienestä pitäen tilaisuuksia kertoa, mistä hän pitää ja mikä hänelle on tärkeää. Näin hän saa hyvää harjoitusta elämänsä aikana vastaan tuleviin tilanteisiin, joissa hänen on tehtävä valintoja ja itseään koskevia päätöksiä.

Liikkumisrajoitteiset nuoret päättävät harvemmin itse

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen teettämän selvityksen (”Liikkumisrajoitteiset nuoret Suomessa”) mukaan vakavasti liikkumisrajoitteiset nuoret kokevat pystyvänsä tekemään itsenäisiä päätöksiä huomattavasti muita nuoria harvemmin. Enemmän kuin yksi kymmenestä vakavasti liikkumisrajoitteiseksi itsensä määrittelevästä nuoresta kertoo, ettei tee niitä koskaan. Vastaava määrä muiden nuorten kohdalla on vähemmän kuin yksi kahdestakymmenestä. Toisaalta lähes viidesosa vakavasti liikkumisrajoitteisista nuorista kertoo tekevänsä itsenäisiä päätöksiä jatkuvasti, mutta muiden nuorten kohdalla vastaava määrä yltää kolmasosaan. (THL 2019: 31.) Erot ovat siis merkittäviä.

Harjoitus tekee mestarin

Lapsen matka itsenäiseksi päätöksentekijäksi vaatii rohkeaa kokeilemista ja pitkällistä harjoittelua sekä häneltä itseltään että hänen rinnallaan kulkevilta aikuisilta. Jokainen lapsi tarvitsee toisinaan neuvoja ja kannustusta tehdessään pieniä tai suuria valintoja; elämmehän yhteiskunnassa, jossa avoinna on rajaton määrä ovia ja ihanteena on kurkotella rohkeasti kohti unelmiaan.
Kukaan ei ole määrätietoinen päätöksentekijä syntyessään, mutta moni sosiaalistuu sellaiseksi. Mikäli lapsella kuitenkin on jokin elämään vaikuttava vamma tai rajoite, unelmien tavoittelun ja itsenäisten valintojen tekemisen eteen tulee nopeasti esteitä. Vammainen nuori saattaa helposti ajautua esimerkiksi opinto-ohjaajan hänelle suosittelemaan uravaihtoehtoon tai asuinpaikkaan, joka ei tunnu oman näköiseltä kodilta. Vammaisten lasten saattaa olla myös vaikeaa tunnistaa omia vahvuuksiaan, mitä olisi tärkeää harjoitella esimerkiksi tulevia työnhakutilanteita varten. Vahvuuksia kuitenkin alkaa tupsahdella esiin, kun lapset saavat aikaa ja kannustusta niitä pohtiessaan:

PIirretty värikäs sirkuspelle ja kolmen kaveruksen ryhmäLapsen luettelo omsita vahvuuksistaan, kirjoitettu tussilla. Käsin kirjoitettu lista lapsen omista vahvuuksista

Lohikäärmeen ystäväkirjan materiaalia on kerätty osana Paikka auki -hanketta. Lasten tuotosten pohjalta julkaistaan syksyn juhlavuositapahtumien yhteydessä kirjanen, jossa vammaiset nuoret aikuiset kertovat itselleen tärkeistä teemoista ystäväkirjan kommenttien ja piirustusten innoittamana. Perästä kuuluu!

Elina Mäkikunnas, vaikuttamistyön suunnittelija

Jaa tämä: