Suomen Diakoniaopiston erityistä tukea tarvitsevat kodinhuoltajaopiskelijat oppivat tekemällä sekä koulussa että työharjoitteluissa. Työnantajayhteistyö toimii ja johtaa parhaimmillaan harjoittelijoiden työllistymiseen opiskelujen jälkeen.
Teksti: Sari Lapinleimu
”Positiivinen ilmapiiri. Henkiset ja fyysiset avuntarpeet otetaan huomioon. Autetaan toisiamme. Ketään ei kiusata. Harjoittelut hyviä. Rauhallista. Hyvä ruoka. Kuntosali ja liikuntasali.”
Tähän tapaan kuvailevat opinahjoaan Saara, Melany, Tanja, Ella, Kiia, Jenni, Oumkeltoum, Viviana ja Jessica. Opinahjo on Suomen Diakoniaopisto, ja alkamassa on ilmeisen mieleinen kuvistunti.
Iloisesti rupatteleva joukko opiskelee erityisopetuksessa kodinhuoltajaksi. Suuri ikähaarukka (17–50 v.) sen paremmin kuin erilaiset tuen tarpeet, etniset taustat tai kielierot eivät näytä menoa haittaavan.
”Opiskelu sisältää paljon käytännön tekemistä ja toistoja: siivousta, vaatteiden ja tekstiilien huoltoa sekä keittiön avustavia tehtäviä. Opintoihin kuuluu myös asiakkaan avustamisen kokonaisuus, mikä on tärkeää erityisesti kohtaamisten ja vuorovaikutuksen kannalta: käytännössä opiskelijamme tarvitsevat itsekin tukea omassa työssään”, erityisopettaja Satu Kervinen kertoo.
Opiskelupaikkoja kodinhuoltajalinjalla on noin 25. Tähän mennessä sopivia hakijoita on riittänyt ja paikat saatu aina täyteen. Perinteisesti opiskeluoikeus on edellyttänyt diagnoosia ja B-lausuntoa, mutta nyt vaatimuksesta ollaan luopumassa.
”Opiskelemaan pyrkivän toimintakykyä arvioidaan Ruori-työkalun avulla. Ensin netissä vastataan – itsenäisesti tai yhdessä tukijoukkojen kanssa – 26:een toimintakykyä, tavoitteita ja motivaatiota arvioivaan kysymykseen. Keskustelua ja toimintakyvyn arviointia jatketaan näitä vastauksia apuna käyttäen koko opintopolun ajan.”
Opiskelijoita kevätretkellä talvipuutarhassa.
Pienet ryhmät, yksilölliset tavoitteet
Jokaisella opiskelijalla on mukautettu yksilöllinen opetussuunnitelma sekä yksilölliset tavoitteet, joiden mukaan edetään. Opetus tapahtuu 6–8 hengen pienryhmissä, joita vetää joko erityisopettaja tai työvalmentaja. Lisäksi tukena on moniammatillisen verkoston – laaja-alaisen erityisopettajan, opon ja kuraattorin – palvelut.
Ryhmät pyritään kokoamaan siten, että samassa ryhmässä opiskelevien tavoitteet ovat mahdollisimman yhteneväiset.
”Myös ihmisten erirytmisyys voidaan ottaa jatkossa huomioon aikaisempaa paremmin. Erityisesti aamut ovat osalle opiskelijoista mahdottoman vaikeita, joten päivä aloitetaan heidän kanssaan muita myöhemmin”, Kervinen toteaa.
Pienemmät ryhmäkoot ja riittävät resurssit ovat mahdollisia Opetushallitukselta saatavan rahoituksen ansiosta. Opettajien työajassa erityistuen tarve on huomioitu niin, että opetustunteja on vähemmän ja aikaa suunnittelulle enemmän.
Tavoitteena työllistyminen
Työssäoppimisjaksoja on useita, ja viimeinen harjoittelupaikka pyritään järjestämään siten, että opiskelija voi valmistuttuaan jatkaa siellä palkkatöissä. Valtaosa harjoittelu- ja työpaikoista löytyy tällä hetkellä päiväkodeista, palvelutaloista ja asumisyksiköistä; muutoin potentiaaliset kahvilat ja hampurilaisravintolat rajautuvat usein pois kassakoneen käyttövaatimuksen vuoksi.
”Kahden ensimmäisen vuoden työn tulokset alkavat näkyä kolmantena vuotena. Oman ammatillisuuden löytyminen on todella hienoa seurattavaa. Opiskelijoita valmistuu pitkin vuotta, ja valtaosa myös työllistyy. Motivaatio työelämään kasvaa opiskelun aikana”, työvalmentaja Eveliina Karlsson kertoo.
Vaikka opetus ja työllistyminen ovat keskiössä, koulun tarjoama tuki on hyvin kokonaisvaltaista.
”Autamme esimerkiksi silloin, kun opiskelija muuttaa opintojen aikana ensimmäiseen omaan kotiin. Tai kun hän tarvitsee uudet silmälasit tai apua Kela-hakemusten tekemisessä. Ja jos joku on pudonnut tukijärjestelmän ulkopuolelle, autamme häntä pääsemään takaisin sen piiriin.”
Apua ja tukea työnantajalle
Harjoittelupaikkojen hankkiminen vaatii jatkuvaa työtä. Työnantajien kanssa pyritään rakentamaan ja ylläpitämään kumppanuuksia, jotka hyödyttävät molempia osapuolia ja tarjoavat kaikille osapuolille hyviä kokemuksia.
Yhteistyön ytimessä ovat Karlssonin mukaan kohtaamiset ja vuorovaikutus.
”Jotkut yhteistyökumppanit ovat olleet mukana jo pidempään, mutta uusia etsitään koko ajan. Me työvalmentajat haemme, kontaktoimme, kerromme opiskelijan tuen tarpeesta sekä siitä, millaista tukea hänelle voidaan järjestää. Tämä tarkoittaa käytännössä useita puhelinkeskusteluja.”
Yrityksissä tiedetään melko huonosti tarjolla olevista taloudellisista ja toiminnallisista tukimuodoista: palkkatuesta ja työolosuhteiden järjestelytuesta.
”Haasteita ovat myös pelko, kiire ja kokemattomuus: kenellä on aikaa ja osaamista perehdyttää työssäoppija talon tavoille ja tehtäviinsä? Toisinaan ongelmia aiheuttaa henkilökunnan vaihtuvuus, jolloin tieto harjoittelijan tai jo työllistyneen tukitarpeesta ei siirry eteenpäin.”
Tiedon lisääminen, avoin vuoropuhelu, turvallinen ilmapiiri ja harjoittelijoiden ottaminen osaksi työyhteisö
SDO:n vaativan erityisen tuen tiimi: ammatillinen erityisopettaja Satu Kervinen (edessä), ammatillinen erityisopettaja Elisa Ouedragao (takana vasemmalla), opiskelu- ja työvalmentaja Eveliina Karlsson (takana keskellä), opiskelu- ja työvalmentaja Tuija Artimo (takana oikealla).
ä ovatkin onnistuneen yhteistyön ja harjoittelun edellytyksiä. Suuri merkitys on myös koulun tarjoamilla
tukioppilailla, jotka käyvät työpaikoilla varmistamassa, että harjoittelu sujuu niin kuin pitää.
”Tukioppilaina toimivat pidemmälle ehtineet opiskelijamme osana omaa harjoitteluaan.
Tästä on saatu hyvää palautetta työnantajilta.”
Työllistäminen kaikkien etu
Osatyökykyisten ammattilaisten palkkaaminen on osoittautunut esimerkiksi palvelutaloissa erittäin toimivaksi ratkaisuksi. Kun hoitohenkilökunnan ei tarvitse tehdä kaikkia tukitehtäviä, heille jää enemmän aikaa omaan ydintekemiseen: kohtaamiseen ja hoitamiseen.
”Osaavat ja motivoituneet kodinhuoltajamme tuovat työpaikalle hyvän työpanoksen sekä oman persoonansa. Se että työyhteisössä on erilaisia ihmisiä, laajentaa kaikkien ymmärrystä”, Kervinen sanoo.
Opiskelijoille on puolestaan valtavan voimaannuttavaa löytää oma paikkansa yhteiskunnassa.
”Panostus, joka laitetaan näiden nuorten työllistymiseen, maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin hyvinvointina, merkityksellisyytenä ja itsetuntona. Siinä voittavat kaikki!”
******************
Case Maurinkoti:
Iso ilo, arvokysymys ja konkreettinen apu
Diakonissalaitoksen aluepalvelujohtaja Taru Åkerfelt suosittelee tarjoamaan harjoittelu- ja työpaikkoja monenlaisille ihmisille. Monimuotoisuus on megatrendi ja kaikkien asianosaisten etu.
Diakonissalaitoksen Maurinkodin yksikkö ja Suomen Diakoniaopisto (SDO) ovat tehneet yhteistyötä vuodesta 2018 lähtien. Viime vuosina Helsingissä sijaitseva Maurinkoti on tarjonnut työssäoppimispaikkoja myös SDO:n erityistä tukea tarvitseville kodinhuoltajaopiskelijoille. Maurinkodissa asuu monivammaisia aikuisia kehitysvammaisia, jotka tarvitsevat runsaasti apua ympäri vuorokauden.
Diakonissalaitoksen palvelualuejohtaja Taru Åkerfelt toteaa, että Diakoniaopiston kanssa tehtävä yhteistyö on tätä päivää ja tulevaisuutta.
”Meillä Suomessa on paljon osatyökykyisiä, jotka haluavat tehdä ja pystyvät tekemään töitä.
Yhteiskunta tarvitsee työvoimaa, minkä lisäksi kyse on yhdenvertaisuudesta. Organisaatioissa onkin alettu puhua yhä enemmän vieraanvaraisista yksiköistä ja ymmärretty, että monimuotoisuus on iso ilo ja rikkaus sekä taktisesti ja arvollisesti tärkeää.”
Maurinkodissa on opittu kohtaamaan hyvin erilaisia ihmisiä. Se pystyy tarjoamaan myös hyvin erilaisia tehtäviä pyykkihuollosta avustaviin siivoustehtäviin ja keittiötöihin, kunkin työssäoppijan taitojen ja kykyjen mukaan.
”Harjoittelijoista on Maurinkodissa konkreettista apua: kun he ovat perehtyneet tehtäviinsä, vakituinen henkilökunta pääsee keskittymään omaan ydintekemiseensä. Ovenkahvojen pyyhkimisen sekä tiskeistä, pyykeistä ja muista avustavista tehtävistä huolehtimisen merkitys huomataan viimeistään siinä vaiheessa, kun opiskelijat palaavat takaisin kouluun.”
Jokaisen sitouduttava
Åkerfeltin mukaan työssäoppijat on otettu Maurinkodissa hyvin vastaan. Tämä on kuitenkin vaatinut jatkuvaa työstöä henkilökunnan kanssa.
”Ennakkoluulot olivat aluksi isoja. Henkilökunta pelkäsi, että heidän työaikansa menee harjoittelijoiden neuvomiseen”, hän muistelee.
”Nykyään ymmärretään, että kyse on arvoista, mutta myös todellisesta tarpeesta: jos apua halutaan saada, sen eteen on oltava valmiita ponnistelemaan.”
Sitoutumista edellytetään myös – tai ehkä ennen kaikkea – esimiehiltä. Yksikönjohtajan on pidettävä huoli siitä, ettei harjoittelijoita sen paremmin kuin työntekijöitäkään jätetä yksin. Palvelualuejohtajan on puolestaan tarjottava vahva tuki yksikön johtajalle, jotta tämä jaksaa hoitaa oman pestinsä.
Irti ennakkoluuloista
Åkerfelt kehottaa työnantajia päästämään irti ennakkoluuloistaan ja antamaan osatyökykyisille harjoittelijoille mahdollisuuden. Yhteiskunta on mukana tarjoamallaan palkkatuella ja työolosuhteiden järjestelytuella – eikä kokeileminen ei ole yhtä kuin ikuinen sitoutuminen.
”Pahin skenaario on se, ettei homma toimi. Paras skenaario on se, että saat loistavan työntekijän. Kodinhuoltotehtäviin on tosi vaikea saada osaavia ja motivoituneita tekijöitä, joten hävittävää ei käytännössä ole.”
Realismiakin tarvitaan. Työnantajan on ymmärrettävä, mitä kodinhuoltajan tehtävät ovat ja mitä harjoittelijalta voidaan vaatia. On myös hahmotettava omat rajat ja uskallettava kääntyä matalalla kynnyksellä koulun puoleen, jos resurssit tai osaaminen eivät tahdo riittää.
Åkerfelt kertoo käyneensä jatkuvaa, avointa vuoropuhelua Diakoniaopiston opettajien ja
työvalmentajien kanssa ja suosittelevansa samaa myös muille.
Diakonissalaitoksen palvelualuejohtaja Taru Åkerfelt.
”Lisäksi tukena ovat olleet koulun tarjoamat tukiopiskelijat, jotka auttavat työssäoppijoita alkuun ja käyvät tämänkin jälkeen katsomassa, miten työskentely yhteisössä sujuu.”
Työelämän monimuotoistumista – hyvin monenlaisia työntekijöitä – aluepalvelujohtaja pitää yhtenä tulevaisuuden megatrendeistä. Osana tätä kehitystä halutaan olla myös Diakonissalaitoksessa.
”Diakoniaopiston kanssa tehtävän yhteistyön ansiosta olemme toteuttaneet omia arvojamme ja saaneet konkreettista apua arkeemme. Samalla olemme päässeet seuraamaan todella upeita onnistumisia ja kasvu- ja kehitystarinoita.”