torstai, 10. lokakuuta, 2024 klo 13:00

Työllisyyden haasteet ratkaistaan Ratko-menetelmällä!

Ratko-menetelmä tarjoaa ketterän tavan työn organisointiin ja muotoiluun. Sen avulla työyhteisö järjestää tehtäviä uudella, aiempaa mielekkäämmällä tavalla. Samalla he kokoavat yhdessä uuden työnkuvan. Ratko edistää monimuotoista rekrytointia.

Työn muotoilulla on tutkitusti tullut esille, että se vahvistaa vastuullista rekrytointia, tukee monimuotoisuuden toteutumista ja vaikuttaa työnantajamielikuvaan. On myös erinomainen keino osallistaa ja kuunnella työyhteisöä.

Ratkolla ratkaistaan työnantajan haasteita:

· kun ei saada rekrytoitua avoinna olevaan tehtävään riittävän ammattitaitoista tekijää
· kun työ ja työnjako tarvitsevat uudelleen organisointia, esim. hoiva-alalla
· kun työntekijän työkyky muuttuu tai tulee muita tarpeita etsiä uudenlaisia tapoja tehdä työtä
· kun on kiirettä ja töitä, joita kenelläkään ei ole aikaa tehdä.

Menetelmä on edistänyt monimuotoisuutta työelämässä! Referenssit

Menetelmän vaikuttavuudesta on tehty kaksi tutkimusta:

Kaikille sopiva työ- ja työyhteistö ja Vaikuttavuutta työn muotoilulla (SROI-analyysi)

Työn muotoilun Ratko-menetelmän käyttäjien sertifiointikoulutus

Yrityksille ja muille organisaatioille:
Ratko-menetelmän käyttökoulutus antaa työkaluja monimuotoiseen rekrytointiin, työssä jaksamisen ja työhön paluun ratkaisuihin. Auttaa kehittämään myös uusia ideoita ja innovatiivisia ratkaisuja myös oman organisaatiosi työn kehittämiseen. Antaa vastauksia mm. millaisella työnjaolla henkilöstön osaaminen saataisiin parhaiten käyttöön?

Työllisyysasiantuntijoille:
Työn muotoilun koulutus antaa sinulle uudenlaisia työvälineitä ja menetelmiä työnhakija-asiakastyöhösi, sekä työnantajalähtöiseen yhteistyöhön. Auttaa sinua kehittämään myös uusia ideoita ja innovatiivisia ratkaisuja myös oman organisaatiosi työn kehittämiseen.

Koulutuksen tavoitteet:
Osaat suunnitella ja toteuttaa osallistavan Ratko-työpajan, jossa työyhteisö muotoilee tavoitteiden mukaisen muokatun työnkuvan olemassa olevista työtehtävistä. Osaat markkinoida sekä tarjota Ratko-palvelua eri sidosryhmille. Opit koulutuksessa myös fasilitoinnin perusteita.

Koulutukseen osallistuville henkilökohtainen Työtyylianalyysi -50 % alennuksella. (WSA™). Arvo 300 €. Lisätietoja: https://tyonaika.fi/palvelut/tyohyvinvointi/

Koulutuksen sisältö:

Koulutus 1/3

  • Mikä Ratko-menetelmä on?
  • Mitä työn muokkaus tarkoittaa?
  • Työn muokkauksen tapoja
  • Työn analyysi

Koulutus 2/3

  • Työpajaharjoitus
  • Fasilitointi
  • Työpajasuunnittelu
  • Hyödyt ja käyttömahdollisuudet

Koulutus 3/3

  • Markkinointi
  • Lopputehtävien esitykset ja reflektointi
  • Kysymysklinikka ja palaute

Koulutuspäivät: 10.10. klo 13.00-16.00, 22.10. klo 9.00-12.00 ja 19.11. klo 13.00-16.00

Hinnat: (ei alv-velv. AVL 4 §)

  • 850€/henkilö
  • 590€/henkilö (Ratko-business – koulutuskerrat 1-2)

Ilmoittautuminen 4.10. mennessä.

Ilmoittautumisen peruutusehdot:
Peruutus on ilmoitettava viimeistään ma 7.10. klo 16.00 mennessä. Sitä ennen koulutuksen peruutus on maksuton. Myöhemmin tehtävistä peruutuksista veloitetaan 50 % koulutuksen hinnasta. Esteen sattuessa koulutuspaikan voi luovuttaa toiselle henkilölle. Peruutusehdoissa huomioidaan ylivoimainen este (Force majeure).

Lisätietoja:
Pauli Leinonen
Koulutus- ja työllisyysasiantuntija
TYÖNAIKA OY
Puh. 044 734 5845
pauli.leinonen@tyonaika.fi

Jaa tämä: