perjantai, 30. syyskuunta, 2022 klo 00:00

Meillä jokaisella on ainutlaatuinen tyyli oppimiseen, ajatteluun ja työskentelyyn. Hyvin harvat ihmiset kuitenkin oppivat tai työskentelevät itselle parhaalla mahdollisella tavalla.

Minkä enemmän käytät luontaisia, eli biologisia vahvuuksiasi, sitä tuottavampi olet ja voit paremmin! Vastaavasti jatkuva työskentely opituilla toimintatavoilla kuluttaa energiaa, turhauttaa ja pidemmän päälle uuvuttaa.

WSA:lla on helppoa tehdä muutoksia työskentelytapoihisi. Hyödyttää sekä työntekijää että esihenkilöitä: auttaa työntekijää tekemään muutoksia työskentelytapoihinsa ja tuo uutta tietoa esihenkilöille. Milloin olet parhaimmillasi ja mitkä seikat aiheuttavat sinulle stressiä.

WORKING STYLE ANALYSIS (WSA)

Henkilökohtainen – joustava verkko-koulutus 1,5–2 h ja itsenäinen työskentely noin 35–45 minuuttia.

Löydät aivojesi potentiaalin ja tutustut menetelmän käyttömahdollisuuksiin.

Kun tunnistat vahvuutesi ja joustavuutesi, olet paras versio itsestäsi niin töissä kuin elämässä yleensä. Avain tuloksellisuuden ja hyvinvoinnin liittoon löytyy stressitekijöiden tunnistamisen ja ennakoinnin kautta. Kun ymmärrät oman potentiaalisi aivotoiminnan tasolla, saat ratkaisun avaimet omaan flow-tilaan.

Menetelmä:

WSA kertoo työtapasi. Löydät omat vahvuudet ja piilevän potentiaalin. Analyysin kautta ymmärrät syyt, mitkä vaikutat motivaatioon ja hyvinvointiin. Analyysistä käyvät ilmi biologiset suorituskyky-indikaattorit, opitut toimintamallit sekä stressifaktorit ja kuormitustekijät. Koulutuksen aikana tutustut omaan henkilökohtaiseen raporttiisi ja pääset tekemään oman kehittämistehtävän.

Tutustut toimintasuunnitelmaan, joka perustuu aivojen muovautuvuuteen. Aivoilla on kyky sopeutua uusiin ajattelu- ja toimintamalleihin. Näkyviä tuloksia saavutat jo kuukaudessa.

Työtyylianalyysi perustuu emeritusprofessori Barbara Prashnigin menetelmiin. Niissä on kyse aivojen luontaisesta hallitsevuudesta, oppimisen kannalta merkittävistä aisteista sekä potentiaalista toimia erilaisissa toimintaympäristöissä ja vuorovaikutustilanteissa.

Personal Coaching sisältö:

  • Itsearviointikysely verkossa. Vastaaminen noin 35–45 min.
  • Työtyylianalyysisi purku yhdessä WSA-asiantuntijan kanssa. 1,5–2 tunnin Teams-tapaaminen.
  • Henkilökohtainen työtyylianalyysi (WSA) ja 14–20 sivuinen analysointimateriaali/raportti.
  • Yhteenveto: kehittämisehdotukset ja mahdollisista jatkotoimenpiteistä sopiminen.

Nyt hintaan: 299 € (normaalihinta 397 €), ei alv-velv. AVL 4 §

Lisätietoja ja pyydä tarjous:
Pauli Leinonen
Sertifioitu WSA & TSA asiantuntija
Puh 044 7345 845
pauli.leinonen@vamlas.fi
https://www.linkedin.com/in/pauli-leinonen-72178094/
https://consultica.com/asiantuntijoille/menetelmat.html

 

 

 

Jaa tämä: