lauantai, 06. kesäkuunta, 2020 klo 12:00

Useiden vammaisjärjestöjen yhteistyössä järjestämä apu- ja toimintavälineiden kokeilutapahtuma keräsi viime vuonna Salmen Ulkoilualueelle Vihtiin noin 300 kävijää. Tänä vuonna tapahtumaa ei pystytä järjestämään vallitsevan koronatilanteen vuoksi, mutta tapahtuman järjestäjät haastavat kaikki liikkeelle luontoon omissa lähimaastoissaan! Ota kuva retkestäsi ja jaa se tänne tapahtumasivulle!

Jokaisella on oikeus päästä liikkumaan luonnossa ja kokemaan luonnon ihmeellisyys! Haastamme kaikki LIIKKEELLE LUONTOON, vaikka omaan lähimetsään! Tee metsäretki ja paista vaikka tikkupullaa laavulla tai popcornia Trangialla! Seuraa hashtageja #liikkeelleluontoon ja #vammaisjärjestöthaastavat.

Jotta vammaiset lapset, nuoret ja aikuiset voivat nauttia luonnosta yhdenvertaisesti muiden kanssa, tarvitaan usein tukitoimia: liikunnan apu- ja toimintavälineitä, avustajia sekä ennen kaikkea oikeaa asennetta ja halua osallistumisen mahdollistamiseen.

Tarvitsetko toimintavälineen mukaan retkelle?

Kehitysvammaisten Tukiliiton Malike-toiminnalla on 23.6.2019 saakka voimassa poikkeusolokampanja, jonka aikana se ei peri välinevuokria toimintavälinevuokrauksista. Kampanjalla halutaan tukea vaikeasti vammaisten henkilöiden ulkoilua ja luonnossa liikkumista sekä toimintakyvyn ylläpitoa ajalla, jolloin Malike ei voi järjestää kursseja ja tapahtumia. Lisätietoa kampanjasta ja vuokrattavissa olevista toimintavälineistä löytyy osoitteesta: www.malike.fi -> Kokeile toimintavälineitä.

Lisäksi SOLIA:n Helsingin yksikkö tarjoaa luontoliikunnan apuvälineen (nokkapyörä, maastopyörätuoli, maastokäsipyörä tai nojapyörä) ensimmäisenä varaavalle henkilöille maksutta vuokralle ajalle 2.-9.6 ajan. Varaus tehdään osoitteeseen jukka.parviainen@paralympia.fi ja varauksen yhteydessä pitää mainita haasteen hashtag #liikkeelleluontoon tai #vammaisjärjestöthaastavat.

Vammaisjärjestöjen yhteistyössä järjestämä tapahtuma järjestetään seuraavan kerran 29.5.2021 Salmen ulkoilualueella Vihdissä. Merkitse jo päivä kalenteriin!

LIIKKEELLE-LUONTOON -haasteen sinulle heittävät yhteistyössä:

Kehitysvammaisten Tukiliiton Malike-toiminta, Suomen CP-liitto ry, Suomen Paralympiakomitea, Vammaisperheyhdistys Jaatinen ry, Leijonaemot ry:n Perhe edellä puuhun -hanke, Minua Kuullaan -hanke, Uudenmaan epilepsiayhdistys ry, Soveltava Liikunta SoveLi ry, Espoon Kehitysvammatuki ry, Kehitysvammatuki 57 ry & Pohjoinen pirtti ja Nuuksion pohjoinen portti.

Linkki fb-tapahtumaan
Linkki toimintavälineistä kertovaan videoon

Jaa tämä: