Aihe: Blogi

Kun kirjailija Kari Hotakainen joutui vuonna 2012 vakavaan auto-onnettomuuteen, rikki meni kaikki muu paitsi pää ja keskivartalo. ”Jos ei ymmärrä elämän sattumanvaraisuutta, ei ymmärrä mitään”, hän sanoo nyt.

Valehtelisin, jos väittäisin muuttuneeni onnettomuuden jälkeen toiseksi. Ajattelen kuitenkin elämää paljon lyhyempänä kuin aikaisemmin, enkä jaksa kuunnella juurikaan siihen liittyvää hifistelyä. Se että ”elämä on jokaisen oma valinta ja että jokaisesta päivästä voi tehdä juhlaa”, ei ole totta.

Totta ei ole sekään, että kaikki on omissa käsissä tai että henkisen tasapainon saavuttaa, kunhan muistaa syödä terveellistä ruokaa ja liikkua riittävästi. Ihmisten kirjo on valtava, ja ympärillämme on kohtaloita, joita ei voi mitenkään väittää itse aiheutetuiksi.

Esimerkiksi seitsemän vuoden takainen onnettomuus ei ollut ennustettavissa. Se ei myöskään ollut kenenkään vika. Toisaalta onni oli mukana moninkertaisesti: vaikka raajoja kohtasi melkoinen täystuho, pää ja keskivartalo säilyivät ehjinä. Vanhassa Volvossa oli tarpeeksi terästä, ja turvatyynyt toimivat moitteettomasti. Paljon pahemminkin olisi voinut käydä.

Kenelle tahansa meistä voi sattua tapaturma, kuka tahansa voi sairastua tai tulla irtisanotuksi. Voimme koska tahansa huomata olevamme taloudellisen tuen tai ympärivuorokautisen avun tarpeessa. Se joka ei ymmärrä tätä elämän sattumanvaraisuutta, ei ymmärrä mitään.

Vietin onnettomuuden jälkeen kaksi ja puoli kuukautta sairaalassa. Sairasloma ja toipuminen kestivät hieman yli vuoden. Tähän liittyi pitkäaikainen peruskuntoutus ja kävelemisen uudelleen opetteleminen; muun ajan vietin pääosin vuoteessa tai pyörätuolissa. Himoliikkuja menetti hetkeksi itsenäisyytensä eikä pystynyt tekemään mitään ilman muiden apua.

Inhimillisesti katsoen vuosi oli lyhyt aika. Vaikka tunteet vaihtelivat hädästä turhautumiseen ja masennuksesta vihaan, olin enimmäkseen positiivisella mielellä. Liikunnallinen elämäntapa nopeutti toipumista, ja tiesin palaavani ennalleni, kun tein päivittäiset harjoitteet kunnolla. Koenkin olleeni turisti tai vapaamatkustaja, joka eli opettavaisen hetken toisessa todellisuudessa.

Tässä ajassa tarvittaisiin enemmän mielikuvitusta ja kykyä ajatella itsemme toisen asemaan. Koomikko Jope Ruonansuuta lainatakseni: ”Aattelepa omalle kohalles.” Kepeän oloinen hokema sisältää vakavasti otettavan viestin: empatiaa kannattaa vaalia kaikessa vuorovaikutuksessa.

Meidän on hyvä malttaa muistaa, että voimme joutua koska tahansa altavastaajan asemaan. Tämä on haaste tuoreille päättäjille. Miten elää samanaikaisesti hyvin istuvassa (jakku)puvussa ja hoivan tai tuen tarpeessa olevien ihmisten todellisuudessa?

Kari Hotakainen

Kuva: Laura Malmivaara

___________________________________________________________________________________________________

Blogi on kirjoittajan persoonallinen näkemys kirjoituksen teemasta. Se voi kertoa omakohtaisista kokemuksista ja haastaa lukijat pohtimaan asioita uudesta näkökulmasta.
Blogeissa esitetyt mielipiteet eivät edusta Vamlasin kantaa, eikä Vamlas vastaa niissä esitettyjen tietojen oikeellisuudesta.

 

Jaa tämä: