Kieli tuottaa todellisuutta, eikä ole yhdentekevää, miten sanoja käytetään. Nuoret tunnistavat syrjivän kielenkäytön yleiseksi osaksi koulumaailman kulttuuria, Vamlasin erikoistutkija Elina Ikävalko tulkitsee nuorille tehdystä kiusaamiskyselystä.
Suomen autismikirjon yhdistys on julkaissut osana kolmivuotista Autismikirjon avaimet vaikuttamiseen (Aava) -hankettaan uuden autismi- ja neurokirjon sanaston. Sen tarkoituksena on korvata osin vanhentunut ja leimaava neuromonimuotoisuutta koskeva sanasto kunnioittavalla ja neurovähemmistöön kuuluvien omaa kokemusta heijastelevalla kielellä. Sanaston soisi otettavan käyttöön mahdollisimman laajasti.
Leimaavan kielenkäytön lisäksi arkipuheen ongelmana usein on, että periaatteessa neutraaleja ja kunnioittavia ilmaisuja käytetään halventavasti tai alentavasti. Vamlasin nuori kesäviestijä toteutti syksyllä 2021 nuorille ja nuorille aikuisille suunnatun kyselyn, joka käsitteli kiusaamista ja nimittelyä vamman tai sairauden perusteella.* Kyselyyn vastasi reilut 200 henkilöä. Heistä noin puolet kertoi, että heillä on jokin vamma, pitkäaikaissairaus tai he kuuluvat autismikirjoon.
Lähes kaikilla vastaajilla oli joko omaa kokemusta tai he olivat havainneet kiusaamista lähipiirissään. Samoin lähes kaikki vastaajat tunnistivat sanojen ”vammainen” ja ”autisti” käytön kiusaamistarkoituksessa. Monet vastaajista toivat esiin, että kyse ei ole yksittäisen ihmisen vääristä sanavalinnoista vaan nimittely on osa tietämätöntä, stigmatisoivaa ja ableistista kulttuuria.
Vastaajilla ei riittänyt ymmärrystä halventavalle puheelle. Suurin osa heistä piti nimittelyä vain ja ainoastaan negatiivisena tai loukkaavana ilmiönä. Erityisen haitallisena nimittelyä pidettiin silloin, jos vastaajien välinen valta-asetelma oli epäsymmetrinen – jos esimerkiksi aikuinen nimitteli lasta tai vammaton vammaista. Vastaajien mukaan erityisesti peruskoulussa vallitsee haitallinen nimittelyn kulttuuri, johon opettajatkaan eivät aina osaa tai halua puuttua. Joskus opettajat saattavat omalla toiminnallaan mahdollistaa tai jopa tukea vahingollista nimittelyä.
Muutama vastaaja totesi, että vammainen ja autisti ovat lähtökohtaisesti neutraaleja sanoja, joita käytetään väärin kiusaamis- ja loukkaamistarkoituksiin, mikä taas lisää niiden saamia negatiivisia mielikuvia.
Monet vastaajat myönsivät itsekin käyttäneensä joitakin ilmaisuja negatiivisessa ja loukkaavassa mielessä. Heidän mukaansa tällainen kielenkäyttö on niin yleistä, että sanoja viljellään sen kummemmin ajattelematta (vrt. homottelu). Ajattelematon kielenkäyttö, varsinkin kouluympäristössä, tarttuu. Vastaajat liittivät halventavien ilmaisujen käytön tiettyyn ikävaiheeseen ja sanoivat ymmärtäneensä nimittelyn haitallisuuden sittemmin.
Kyselyn vastauksissa oli myös esimerkkejä sanojen ottamisesta haltuun ja niiden toistamisesta toisin: autismivitsit kavereiden kesken, yhteisöä lujittavana tekoina nähtiin hyväksyttävinä ja hauskoina. Myös itsen kutsuminen avoimesti autistiksi saattoi olla keino viedä sanalta sen negatiivinen voima.
Kieli tuottaa todellisuutta, eikä ole yhdentekevää, miten sanoja käytetään. Kuten Aava-hankkeen sanaston saatesanoissa todetaan, ”toistuva diagnoosilähtöinen puhe, toimintarajoitteiden väärinymmärtäminen ja moitteet voivat johtavat siihen, että neuromonimuotoiset ihmiset näkevät itsensä vääränlaisina tai epäonnistuneina. Sanastoprojektin pyrkimyksenä on ollut luoda kaunis ja kunnioittava tapa puhua neuromonimuotoisuudesta”. Sama koskee kaikkia vammaisia ja pitkäaikaissairaita ihmisiä.
*Kyselyn suunnitteli ja toteutti nuori vaikuttaja Iiris Kettunen työskennellessään kesäsomettajana Vamlasissa vuonna 2021. Kyselyn tuloksia jaettiin tuolloin Instagramissa ja ne herättivät paljon keskustelua.
Elina Ikävalko, erikoistutkija, Vamlas