Työelämä on persoonapeliä, jossa jokainen voittaa, kun avoin kommunikaatio ja yhteistyö ovat avainasemassa. Huumori ja rauhallisuus ovat omat vahvuuteni, ja työelämä on muuttunut arjen osaksi tuoden tunnun siitä, että pärjään mainiosti, pohtii erityisavustajana päiväkodissa työskentelevä vaikuttajanuoremme Paula Kivelä.
Olen työskennellyt monissa ja monenlaisissa paikoissa eri mittaisia pätkiä. Tänä syksynä allekirjoitin elämäni ensimmäisen vakituisen työsopimuksen ja se tuntuu hyvältä, koska tietynlainen selkeys tuli siinä mukana. Työskentelen siis päiväkodissa erityisavustajana ja pidän työstäni kovasti.
Keväällä keskustelin kehityskeskustelussa ja kokemuspuheenvuorossa työelämästä ja koska en ole aiemmin aiheesta sen isommin puhunut, niin halusin lähestyä asiaa siitä näkökulmasta, että työelämä on eräänlainen persoonapeli. Seuraavaksi kerron millainen tämä peli on ja haluan muistuttaa, että en ole arvostelemassa mitään työyhteisöä, sillä se ei ole tarkoitukseni, vaan ennemminkin avata miten näen asian autistin silmin.
Työelämäpelissä on parasta olla samassa joukkueessa
Tässä pelissä tietty määrä erilaisia persoonia laitetaan samaan työtilaan ja se, miten nämä erilaiset persoonat pärjäävät työpäivän ajan on sitten heidän päätettävissään. Tässä pelissähän ei ole voittajaa, eli kukaan ei ole laudalla ketään parempi, oli työnimike mikä tahansa. Pelissä pärjää parhaiten, kun jokainen saa tehdä työnsä omalla persoonallaan, koska työssä kuin työssä se on ainoa millä pärjää.
Laudalle saatetaan laittaa myös pelaaja, jonka potentiaali on ollut piilossa, mutta kannustavassa ilmapiirissä se kuoriutuu pikkuhiljaa esiin ja pelaajan on helppo asettua tiimiin, kun tietää että saa opetella pelisääntöjä ja muita tarpeellisia taitoja rauhassa. Avoin ja ystävällinen kommunikaatio tuovat aina lisäpisteitä, sillä niiden vaikutukset ulottuvat kaikkiin. Tämä on hyväksi havaittu ja esimerkiksi uuteen ympäristöön siirtymisessä tarpeellinen toimintatapa.
Mahdollisissa ongelmatilanteissa on hyvä pysähtyä ja purkaa tilanne niin, että lopputulos palvelee kaikkia ja jokaisen on helppo jatkaa etenemistä. Peli on loppujen lopuksi helppo eikä vaadi lisäosia, koska tärkein osa tätä peliä oli oma persoona vahvuuksilla maustettuna. Vahvuudet ovat voineet löytyä aikoja sitten tai sitten niitä etsitään matkan varrella ja sekin on riittävää, sillä kukaan ei ole heti valmis.
Rauhassa maaliin – yksilön vahvuudet etusijalla
Paljastan, että omat vahvuuteni ovat huumori ja rauhallisuus. Jälkimmäisen olen kuullut toisten työntekijöiden suusta ja koen sen olevan hyödyllinen, koska rauhassa toimiminen auttaa minua olemaan sopivan tehokas ja voin olla samaan aikaan myös se hauskan höpöttelevä, joka lukuisten pyyntöjen sijaan ohjaa laulaen tai kohtaamalla vastapuolen juuri siten miten tiedän yksilön pitävän. Yksilöllinen kohtaaminen on yksi syy miksi haluan työtäni tehdä ja minkä puolesta haluan puhua niin pitkään, kuin mahdollista.
Minulle työelämä muuttunut osaksi arkea ja kuuluminen tiimiin tuonut tunteen, että ehkä pärjäänkin hyvin, vaikka välillä jonkin asian prosessointi ottaa vähän aikaa ja saatan kysyä asiaa varmistaakseni, että olen ymmärtänyt oikein. Minun onnekseni työyhteisöt, joihin olen kuulunut ovat olleet ymmärtäväisiä ja kun olen maininnut, että asioiden prosessointi ja tarkentavat kysymykset liittyvät autismiin olen saanut neutraalin suhtautumisen, eli juuri sellaisen jota olen salaa mielessäni toivonut! Sääliä ja erityiskohtelua en halua, koska en minä eikä kukaan muukaan mihinkään vähemmistöön kuuluva niitä halua.
Mukavaa talvea jokaiselle!
Paula Kivelä, Vamlasin Nuori vaikuttaja