Aihe: Blogi, Koulutus, Nuoret

Työelämätaitojen opiskelun pitäisi alkaa viimeistään yläkoulussa. Tämä pätee myös erityistä tukea tarvitseviin nuoriin, Vamlasin Nuorissa vaikuttajissa toimiva Joonatan Pälkäs toteaa.

Jos nuori ei pääse kiinni työelämään, hän on vaarassa passivoitua, syrjäytyä ja masentua. Verkostot kutistuvat olemattomiksi, ja päivät menevät yksin kotona. Samalla työelämä menettää osaavia ja motivoituneita työntekijöitä ja yhteiskunta itsenäisiä veronmaksajia.

Olen itse kokenut, miten helposti passivoituminen tapahtuu.

Kun kirjoitin vuonna 2013 ylioppilaaksi, olin muutaman vuoden ilman opiskelupaikkaa tai työtä. Jokainen päivä oli edellisen kaltainen: heräsit myöhään, treenasit ja söit – eikä elämässä sitten muuta ollutkaan. Näin voi pudota totaalisesti yhteiskunnasta.

Onneksi oma elämäni sai toisen suunnan.

Työelämätaitojen opetus kouluihin

Työ on toimivan yhteiskunnan edellytys ja yksi keskeinen ihmisarvon mitta. Iso osa vammaisista ja pitkäaikaissairaista nuorista haluaa opiskella ja valmistua ammattiin, jos siihen kannustetaan ja annetaan mahdollisuus.

Vammaisten ihmisten työllistämisen pitäisi lähteä liikkeelle jo koulusta, myös erityiskouluista. Työelämän säännöistä, cv:n laatimisesta ja työhaastatteluun valmistautumisesta sekä työyhteisössä toimimisesta pitäisi puhua ihan viimeistään yläkoulussa, kun nuoret lähtevät hakemaan kesätöitä.

Tämä kuvio toimii kahteen suuntaan. Yhtäältä nuorilla on paremmat mahdollisuudet päästä töihin. Toisaalta tiedon ja taitojen karttuminen lisää työelämän imua. Jo muutaman viikkotunnin osa-aikatyö tuo elämään rytmiä, verkostoja ja merkityksellisyyttä.

Suurin osa erityiskoulujen oppilaista ohjataan kuitenkin päivätoimintaan ja eläkeputkeen. Eläke on tietysti kiva juttu, ja monille ainoa mahdollinen tulonlähde. Se kuitenkin passivoi myös niitä, joilla olisi muitakin mahdollisuuksia. Saatat olla mukana päivätoiminnassa – pelailla jotakin ja maalailla omaksi iloksesi – mutta tunnetko itsesi merkitykselliseksi? Tuskin.

Lasten potentiaali pitäisikin tunnistaa koulussa jo varhain. Tämä vaatii tietysti enemmän ammattilaisia katsomaan ihmisiä kokonnaisvaltaisesti ja ajan kanssa. Näkemään lasten vahvuudet, tsemppaamaan ja ohjaamaan heitä yksilöllisesti. Jokaiselle ihmiselle pitäisi antaa mahdollisuus osallistua yhteiskuntaan hänelle luontevalla ja mahdollisella tavalla.

Haasteina esteettömyys ja asenteet

Työn tekemisen kynnys madaltuisi, jos esteettömiä tiloja olisi enemmän ja ennakkoluuloja vähemmän. Parempaan suuntaan on menty, mutta kehitettävää riittää.

Esteettömyys ei ole edelleenkään itsestäänselvyys. Muutama työpaikka on jäänyt itseltänikin hakematta tai mennyt sivu suun, kun toimitiloissa ei ole ollut hissiä tai inva-WC:tä.

Toinen haaste on asenteet. Monilla työnantajilla on niin suuria ennakkoluuloja, ettei vammaisen nuoren työllistämistä uskalleta lähteä edes kokeilemaan. Toivonkin, että vammaisuus olisi tulevaisuudessa vain yksi erilaisuus muiden joukossa – jokainen ihminenhän on omanlaisensa ja siten erilainen kuin muut. Vammaisuus normalisoituu (vain) sitä mukaa, kun vammaisia ihmisiä näkyy enemmän katukuvassa, oppilaitoksissa ja työpaikoilla.

Haaveena koulukuraattorin työ

Olen itse käynyt ”normaalikoulun” ja tullut nähdyksi siellä vahvuuksieni, en liikuntarajoitteeni kautta. Matkan varrella minua ovat kannustaneet opettajat, vanhemmat ja terapeutit. Asenne ja motivaatio ovat ratkaisseet, mutta apu ja tuki oman tien ja uran hakemisessa on ollut tärkeää.

Oma työkokemukseni muodostuu puolen vuoden osa-aikaisesta palkkatyöstä, työkokeilusta sekä kahdesta erityiskoulussa tekemästäni työharjoittelusta. Kaikki nämä kokemukset ovat olleet hyviä ja merkityksellisiä.

Erityisen mielekkäitä olivat työharjoittelut erityiskouluissa. Tunsin olevani hyvä ja hyödyllinen koulunkäynnin ohjaajana, sain sisältöä päiviini ja myös fiiliksen siitä, että haluan tätä lisää.

Opiskelen nyt toista vuotta sosionomiksi Satakunnan ammattikorkeakoulussa. Haluaisin päästä töihin koulukuraattoriksi tai -sosionomiksi.

Haluan olla tekemisissä lasten ja nuorten kanssa: olla vahvistamassa heidän minäkuvaansa ja itsevarmuuttaan ja auttaa heitä löytämään omat vahvuutensa. Tiedän omasta kokemuksesta, mitä he käyvät läpi, ja pystyn sparrailemaan heitä sen mukaan.

Joonatan Pälkäs

Porissa asuva Joonatan Pälkäs (26) opiskelee sosionomiksi Satakunnan ammattikorkeakoulussa. Hän nimeää harrastuksikseen kuntosalin, ulkoilun ja uimisen. Joonatan toimii myös Porin Palloilijoissa seuran puheenjohtajana ja joukkueenjohtajana.

 

Lue lisää blogeja aiheeseen liittyen:
Yhdenvertaisesti muiden kanssa – myös koulussa | Vamlas
Nepsy-näkökulma: Yhdenvertaiset opiskelumahdollisuudet kaikille | Vamlas
Inkluusiolla osallisuuteen ja ehjään identiteettiin | Vamlas

Jaa tämä: