Vamlasin Karoliina Ahonen ja Pauliina Lampinen kirjoittavat teemanumerossa vammaisten nuorten koulutuspoluista ja siirtymävaiheista.
Teemanumero keskittyy vammaisuutta koskevaan tutkimukselliseen tyhjiöön ja pyrkii tuomaan esille sitä nuoriin ja lapsiin liittyvää vammaistutkimusta, jota Suomessa tehdään. Numeron työstämistä ovat implisiittisesti ohjanneet seuraavat kysymykset: Mitä annettavaa nuorisotutkimuksella on vammaistutkimukselle ja toisinpäin? Mitä voisi olla nuorisotutkimuksellinen vammaistutkimus?
Vammaiset nuoret jäävät helposti nivelvaiheiden vangiksi
Vamlasin Karoliina Ahonen ja Pauliina Lampinen kirjoittavat artikkelissaan vammaisten nuorten koulutuspoluista ja niihin kuuluvista siirtymävaiheista. Siirtymävaiheissa valintoihin vaikuttavat nuoren omat kiinnostuksen kohteet ja päätökset, mutta ennenkaikkea niihin vaikuttaa yhteiskunnallinen päätöksenteko. Vammaisten nuorten kohdalla tulee varmistaa, että siirtymävaiheessa mahdollisuuksien tasa-arvo toteutuu. Suurin osa peruskoulussa erityistä tukea saaneista opiskelijoista jatkaa opintojaan tavallisessa ammatillisessa oppilaitoksissa, mikä edellyttää valmiuksia toimia itsenäisesti isossa ryhmässä. Peruskoulussa vahvasti tuetusti saadut valmiudet ovat riittämättömiä, kun tuki ammattioppilaitoksessa ei ole samanlaista. Ammatillisten opintojen keskeyttäminen onkin yleistä vammaisten nuorten keskuudessa.
Työkyvyttömyyseläkejärjestelmämme muodostaa yhä suuren marginalisoitumisen mekanismin. Vaikka nuorella on oikeus opiskella kuntoutusrahan turvin 20-vuotiaaksi, tehdään 16-vuotiaista vammaisista nuorista yhä yleisesti peruskoulun jälkeen työkyvyttömyyseläkepäätöksiä. Selvitysten mukaan myös ne nuoret, jotka saavat nuoren kuntoutusrahaa, näyttäisivät siirtyvän pysyvälle työkyvyttömyyseläkkeelle kuntoutusrahajakson päätyttyä.
Teemanumero valottaa vammaisten nuorten elämää ja harrastamista
Useat teemanumeron muistakin puheenvuoroteksteistä tulevat järjestökentältä. Marja Irjalan väitöstutkimukseen perustuva puheenvuoro jatkaa koulutuksen ja työllistymisen tematiikkaa oppisopimuskoulutuksen näkökulmasta. Taneli Ojalan ja Anniina Lavikaisen kirjoitus avaa kuulovammaisten nuorten yhteiskunnallista tilannetta sekä Kuuloliiton toimintaa näiden nuorten tukijana. Annette Tallbergin puheenvuoro kuvaa ruotsinkielisten kehitysvammaisten lasten ja nuorten asemaa ja palveluita. Omakohtaisiin kokemuksiin keskittyvä Julianna Brandtin puheenvuoro keskittyy siihen, millaista on elää vammaiseksi määriteltynä nuorena aikuisena ei-vammaisille henkilöille suunnitellussa maailmassa. Päivi Armila pohtii tekstissään sitä, miten vakiintuneet tavat toimia ja tulkita saattavat asettua kyseenalaisiksi, kun tutkimukseen osallistujat ovat kehitysvammaisia nuoria. Aarno Kauppilan ja Reetta Mietolan puheenvuoro lähestyy samaa tematiikkaa tutkimusetiikan näkökulmasta.
Päivi Armila ja Pasi Torvinen tarkastelevat artikkelissaan vammaisten nuorten osallisuutta liikuntaharrastamiseen. Kirjoittajat tuovat artikkelissaan esille sen, miten liikuntaharrastamisen paljouden markkinat eivät koske vammaisia nuoria. Juho Honkasillan ja Tanja Vehkakosken artikkeli käsittelee ADHD:ta ja siihen liittyvää lääkitystä. Yleisestä aiheen parissa käytävästä keskustelusta poiketen kirjoittajat keskittyvät tarkastelemaan, millaisia merkityksiä nuoret ja heidän perheensä antavat ADHD-lääkitykselle. Mari Kivistö tarkastelee artikkelissaan vammaisten nuorten asemaa digitalisoituvassa ja teknologisoituvassa maailmassa. Kirjallisuuteen pohjautuvassa artikkelissa tuodaan esille se, miten inklusiivisena esitetty ja markkinoitu digitalisaatio sekä lisää vammaisten nuorten osallistumismahdollisuuksia että samanaikaisesti marginalisoi tiettyjä vammaisryhmiä.
Teemanumeron ovat toimittaneet tutkijatohtori Reetta Mietola, tohtorikoulutettava Aarno Kauppila ja post doc tutkija Anna-Maija Niemi Helsingin yliopistosta.
Teemanumeron voi tilata Nuorisotutkimukselta