Vammaisista lapsista puhuessamme meillä on tapana painottaa, että lapsi on aina ensisijaisesti lapsi ja vasta sitten vammainen. Voisiko näin ajatella yleisemminkin? Miksi vammaisuus määrittelee ihmistä? Vamlasin kehittämispäällikkö Karoliina Ahonen pohtii.
Vammaisten ihmisten poliittisen aktivoitumisen voidaan katsoa syntyneen 1960- ja 1970-luvuilla. Noiden vuosikymmenten aikana ryhdyttiin vaatimaan oikeutta päättää omasta elämästä. Erityisesti haluttiin päästä eroon riippuvuudesta, avuttomuudesta ja heikosta toimeentulosta. Tarpeiden sijaan alettiin puhua oikeuksista. Vammaisliikkeessä vammaisuutta ei enää tarkasteltu erilaisten toimintarajoitteiden kautta, vaan sosiaalisena ilmiönä: ilmiönä, joka kuvaa, miten yhteiskunta on saavutettava sen erilaisille jäsenille, ja miten vammaisten ihmisten ihmisoikeudet tosiasiallisesti toteutuvat.
Vuonna 1992 YK:n yleiskokous julisti joulukuun kolmannen päivän Kansainväliseksi vammaisten päiväksi. Meni 14 vuotta, vuoteen 2006, ennen kuin YK:n yleissopimus vammaisten oikeuksista hyväksyttiin. Yleissopimus astui voimaan vuonna 2008 – ja Suomessa vasta vuonna 2016.
Vammaisten oikeudet – vai yleiset ihmisoikeudet?
Vammaisia henkilöitä koskevat myös yleiset, vuosikymmeniä voimassa olleet, ihmisoikeussopimukset. Vammaisia lapsia koskee lapsen oikeuksien sopimus, joka niin ikään täytti hiljattain 30 vuotta. Lähes poikkeuksetta vammaispolitiikassa vedotaan kuitenkin ainoastaan vammaisia henkilöitä koskevaan sopimukseen.
Vammaisliikettä onkin kritisoitu siitä, että se ylläpitää jaottelua vammaisten ja ei-vammaisten henkilöiden välillä sekä korostaa vammaisen henkilön määrittymistä vammansa, ei muiden tekijöiden, kautta. Osalle vammaisista henkilöistä vammaisuus on kuitenkin vain marginaalinen osa minuutta. Identifioituminen ”vammaisryhmään” voi olla lapselle tai nuorelle ongelmallista. Ristiriita syntyy ihmisen perustarpeesta kuulua joukkoon ja samalla nähdä itsensä ainutlaatuisena ja yksilöllisenä: minuus voi lopulta syntyä vain siitä, mikä erottaa ihmisen muista.
Toisaalta kahtiajako vammaisten ja ei-vammaisten ihmisten välillä on esimerkiksi vammaistutkija Simo Vehmaksen mukaan hyödyllinen abstraktio: se mahdollistaa syrjityn vähemmistöryhmän poliittisen aktivoitumisen ja vastarinnan. ”Syrjinnän vastaisen politiikan tulee tunnistaa suojeltava ihmisryhmä”, hän toteaa. Vehmas muistuttaa, että on mahdotonta taistella sellaisen ihmisryhmän sortoa vastaan, jota ei ryhmänä ole olemassa.
Voiko inkluusiota ajaa ekskluusiosta?
130-vuotiaan Vamlasin juhlavuosi lähenee loppuaan. Vuoden kuluessa olemme pohtineet lukuisia kertoja tätä ristiriitaa ja järjestömme roolia. Onko vammaisuuden määrittelemä vammaisjärjestötoiminta lainkaan tätä päivää? Voidaanko vammaisten ihmisten inkluusiota ajaa ja edistää eksklusiivisesta vammaisjärjestöstä? Miksi 130 vuotta sitten perustettua järjestöä tarvitaan edelleen? Erityisesti toiminnassamme mukana olevat nuoret ovat haastaneet perinteistä vammaisjärjestötoimintaa. Nuoret haluavat ajaa ensisijaisesti nuorten, eivät vammaisten asioita.
Maailma on muuttunut siitä, mitä se oli 1960-luvulla, vammaisliikkeen syntyessä. Vielä perusteellisemmin se on muuttunut niistä ajoista, kun Vamlas perustettiin auttamaan raajarikkoisia lapsia ja nuoria. ”Ok, boomer” on ilmaisu, joka leviää tällä hetkellä some-maailmassa. Kyseessä on nuorten pettymyksen ilmaisu suuria ikäluokkia kohtaan ja sukupolvien välisen kuilun konkretisoituminen.
Nuoret taistelevat tällä hetkellä erilaisten ongelmien ja haasteiden kanssa kuin aikaisempi sukupolvi. Myös vammaiset nuoret. On kiinnostavaa nähdä, minkälaiseksi vammaisliike muuttuu – ja onko 3.12. vietettävälle vammaisten päivälle tulevaisuudessa enää tarvetta.
Karoliina Ahonen, kehittämispäällikkö, Vamlas
Lue myös:
Vehmas, Simo: Vammaisuuden luokittelu, sosiaaliset haitat ja yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus. Oikeudenmukaisuuden ongelma. Toim. Häyry, Matti, Takala, Tuija & Ahola-Launonen, Johanna. Gaudeamus. Printon Trukikoda. Tallinna (2018)
Ahonen Karoliina: Vammaiset lapset näkymättömiä tutkimuksissa ja poissa elinympäristöstämme
Ahonen Karoliina: Henkilökohtainen apu on yhdenvertaisen osallistumisen edellytys – voimavaroista rippumatta
Rautiainen Pauli: Oikeuden silmissä vammainen