Vammainen menestyjä aiheuttaa ympäristössään hämmennystä: meidät on totuttu näkemään korkeintaan selviytyjinä ja sitä kautta sankareina, Sanna Kalmari toteaa. Sannan ajatuksia kuultiin myös Vamlasin 130-vuotisjuhlaseminaarissa 12.11.2019.
Lapsena perheemme lomamatkoilla ihailin matkaoppaita ja halusin olla sellainen jonain päivänä itsekin. Näin kuitenkin oppaiden laskeutuvan ja nousevan bussin portaita ja muistan miettineeni, etten pääsisi niitä pyörätuolilla. Tuo haave unohtui vuosiksi. Haave hevosen selässä taituroivan akrobaatin ammatista unohtui onneksi kokonaan, todennäköisesti siinä vaiheessa, kun aloin hahmottaa omaa kehonkuvaani.
Unelma eläinlääkärin ammatista sen sijaan jatkui kauan. Tiedostin kyllä, etten heikkojen lihasvoimieni vuoksi jaksa nostaa mitään hamsteria painavampaa, mutta ajattelin olevani Suomen ensimmäinen vain pienjyrsijöihin keskittyvä eläinlääkäri. Siinä ajatuksessa oli jo ensimmäisiä viitteitä omien erityisominaisuuksien kääntämisestä vahvuudeksi, mutta realismi iski lopulta sen myötä, että omat vahvuuteni olivat lopulta jossain ihan muualla kuin matematiikassa, kemiassa tai fysiikassa.
Lupa unelmoida, kokeilla, onnistua ja epäonnistua
Olen onnellinen, että olen saanut lapsesta saakka unelmoida isosti ja kokeilla. Oli kyseessä sitten unelmien ammatti tai unelma omasta hevosesta, olen saanut itse ajan myötä oivaltaa omat realiteettini, muuttaa mieltäni ja kokeilemalla löytää ja venyttää omia rajojani. Esikouluiässä saamani sähköpyörätuoli on mahdollistanut minulle vapauden liikkua. Kokeilemalla olen huomannut, kuinka jyrkälle kalliolle voin fyysisesti sähköpyörätuolillani kiivetä. Olen jäänyt kiinni esteisiin, itkenyt harmitusta, kun en ole esteellisyyden vuoksi päässyt kavereiden mukana kaikkialle, ärsyyntynyt, sisuuntunut ja luonut omia sovelluksia.
Omia vahvuuksia ei voi löytää, jos ei löydä myös heikkouksia. Onnistumisen tunteista ei voi nauttia, jos ei tiedä miltä tuntuu epäonnistua. Kaatumista ei pelkää niin paljon enää sen jälkeen, kun sen on saanut kokea ja siitä on selvinnyt. Onneksi vanhempani, jotka eivät olleet valmistautuneet olemaan erityislapsen vanhempia, kasvoivat rohkeiksi samaa tahtia kanssani. He näkivät mahdollisuuteni samalla tavoin kuin sisarusteni mahdollisuudet, kestivät pelon, kun huitelin milloin missäkin ja antoivat minun tuntea ja oppia.
Lasten huoltajat tarvitsevat tähän usein myös yksilöllistä tukea. Heidän on ensin opittava näkemään lapsen mahdollisuudet, jotta lapsi itse, ammattilaiset ja ympäristö voivat ne nähdä. Jokainen lapsi lähtee pienestä saakka rakentamaan omaa menestystään, mutta ympärille tarvitaan paljon tukea.
Vammainen menestyjä hämmentää
Vahvuuteni ovat vieneet minut viime vuosina suurempiin seikkailuihin kuin lapsena osasin haaveilla. Autan hamstereiden sijaan ihmisiä sosiaalialan työssäni, sillä viimeistään lukiossa huomasin olevani itse asiassa paljon kiinnostuneempi ihmisistä kuin eläimistä. Haave matkaoppaan työstä ei koskaan poistunut kokonaan, ja taas hetki sitten palasin matkanjohtajan työstä Välimeren risteilyltä. Teen töitä esteettömillä matkoilla, joilla asiakkaatkaan eivät nouse bussiin portaita, vaan hissin tai rampin avulla.
Kymmenen vuotta sitten ymmärsin, että Suomessa kukaan ei tunnu osaavan esteettömän matkailun erityiskysymyksiä, eikä tietoa esteettömän matkailun mahdollisuuksista ole koottu minnekään. Hankin matkailualan koulutuksen, aloitin matkablogin, päätin kiertää tämän maailman, jakaa kokemukseni muille ja vaikuttaa koko matkailualaan. Olla itse se asiantuntija ja esikuva, jota kaipasin. Vuosien myötä olen kasvanut matkailualan ammattilaiseksi ja saavuttanut menestystä.
Menestyjän rooli on kuitenkin aiheuttanut paljon hämmennystä ympärilläni. Vaikeasti vammaisia henkilöitä ei nimittäin nähdä yhteiskunnassamme potentiaalisina menestyjinä vaan korkeintaan selviytyjinä ja sitä kautta sankareina. Palkintolavoille ei ole vielä ramppeja, eikä juhlia mietitä esteettömyyden näkökulmasta. Työtä menestyminen vaatii kaikilta, mutta erityisesti henkilöiltä, joiden suorimman tien ei ajatella johtavan menestykseen.
Ennen kaikkea ammattilainen
Teen paljon töitä pystyäkseni elämään haluamaani elämää. Pyöritän henkilökohtaisten avustajien rinkiä, ikään kuin pientä yritystä, saadakseni ympärivuorokautisen apuni toimimaan. Käytän aikaa esteettömyyden selvittämiseksi. Pidän yllä toimintakykyäni säännöllisessä fysioterapiassa. Teen useaa työtä, jotta saan avustajien matkakulut maksettua ulkomaanmatkoillani, joita on vuosittain niin paljon, ettei kunnan vammaispalvelu katso niitä kaikkia normaalielämään kuuluviksi ja korvaa avustajieni matkakuluja niiltä kaikilta.
Välillä 60-tuntisten työviikkojen kohdalla nauran ajatukselle, että yhteiskunta on määritellyt minut myös työkyvyttömäksi.
Olen usein kokenut tarvetta olla keskimääräistä parempi, erottua muutenkin kuin apuvälineen vuoksi. Jotta minut nähdään ensisijaisesti ammattilaisena, sitten vasta vammaisena. Ja toisaalta on paljon tilanteita, joissa olen erityisen ylpeä siitä, että voin oman kokemukseni myötä tuoda ammattitaitooni juuri sen viimeisen silauksen, joka monilta puuttuu.
Yksilöllisyys sekä monipuoliset ura- ja elämänpolut ovat tämän hetken trendi. Voisimme siis luopua myös vammaisten kohdalla valmiiksi määritellyistä hyvän elämän oletuksista ja kannustaa unelmoimaan, tavoittelemaan, epäonnistumaan, onnistumaan ja menestymään – elämän ja työelämän eri osa-alueilla.
Sanna Kalmari
Sanna Kalmari on esteettömän matkailun asiantuntija, intohimoinen maailman kiertäjä ja Suomen suosituimman esteettömän matkailun tietolähteen ja blogin ylläpitäjä. Hän uskoo päivä päivältä vahvemmin, että matkustaminen on mahdollista ihan kaikille.
____________________________________________________________________________________________________
Blogi on kirjoittajan persoonallinen näkemys kirjoituksen teemasta. Se voi kertoa omakohtaisista kokemuksista ja haastaa lukijat pohtimaan asioita uudesta näkökulmasta. Blogeissa esitetyt mielipiteet eivät edusta Vamlasin kantaa, eikä Vamlas vastaa niissä esitettyjen tietojen oikeellisuudesta.
Lue myös muiden juhlavuosiseminaareissamme esiintyvien vierasblogeja:
Ilkka Niiniluoto: Leibnizista Kantiin: Paras mahdollinen maailma
Atso Ahonen: Palvelumuotoilulla kohti esteettömämpää maailmaa
Sami Kekäläinen: Vammaisuus on ominaisuus muiden joukossa
Kirsi Pimiä: Asenteet remonttiin, lisää joustoa
Aicha Manai: Utopiaa monimuotoisesta työelämästä
Elina Jaakkonen: Erilaisuus tutuksi kohtaamalla