Korona on tuonut elämään sekä hyviä että vähemmän hyviä asioita. Epävarmuus tulevaisuudesta tuntuu painostavalta, Peppi Santaniemi toteaa.
Kun ensimmäiset uutiset uudesta viruksesta Kiinan Wuhanissa ilmestyivät tammikuussa, seurasin niitä heti huolestuneena. Vaikka taudin tarkasta lähtöpisteestä ja levinneisyydestä olikin aluksi epäselvyyttä, sen pääoireet ja merkittävimmät riskiryhmät olivat hyvin pian selvillä: heikot vanhukset ja muut hengitysteihin vaikuttavien perussairauksien kanssa elävät ihmiset (muun muassa minä siis).
Mitä enemmän taudin leviämisestä uutisoitiin, sitä varmemmin tiesin, että se saapuu ennemmin tai myöhemmin Eurooppaan ja sitä myöten Suomeen.
Monet terveet ystäväni vitsailivat asiasta vielä helmikuussa. Muistan, kuinka vatsaani väänsi, kun jouduin pyyhkimään hymyt heidän kasvoiltaan. Muistutin, että kuulun sellaiseen riskiryhmään, jonka jäseniä oli jo kuollut tautiin.
Kun tauti lopulta iski maaliskuussa Suomeen ja yhteiskunta pistettiin seis, vetäydyin nopeasti pois Helsingistä, pienemmälle paikkakunnalle vanhempieni luokse. Muistan olleeni edelleen huolissani, mutta henkilökohtaisesti olin vielä enemmän helpottunut.
Olin jo virallisia toimenpiteitä edeltävillä viikoilla alkanut vetäytyä joistakin ei-pakollisista menoista ja velvollisuuksista. Tunsin tästä syyllisyyttä, vaikka yritin vain suojella itseäni. Viralliset rajoitukset poistivat valinnan vastuun harteiltani.
Monet terveet kaverini, ne aiemmin naureskelleetkin, olivat hädissään, ja osa kertoi itkeskelevänsä huolesta päivittäin. Itse en pahemmin panikoinut. Luulen sen johtuneen vastuun siirtymisen lisäksi siitä, että olin käsitellyt asiaa henkisesti jo tammikuusta lähtien ja odotellut vain, että muu Suomi liittyy konkretian kautta seuraani.
Täällä minä siis olen vanhempieni luona edelleen, kolmatta kuukautta. Yleistä maailmantuskaa lukuun ottamatta olen voinut henkilökohtaisesti suhteellisen hyvin.
Minun piti aloittaa huhtikuussa uusi työ, mutta se siirtyi koronan takia elokuulle. Tämä oli tietenkin rahallisesti pieni takaisku – vuokra on maksettava, vaikka en omassa kodissani nyt asukaan.
Fysioterapiani on järjestynyt puoli-itsenäisesti videopuheluohjauksella.
Olen tietenkin onnekas, että toimintakykyni mahdollistaa tämän. Sekä minä että vanhempani olemme myös pysyneet terveinä ja tulemme hyvin toimeen. Isoimmat käytännön muutokset elämässäni olivat siis järjesteltävissä, mitä en ota itsestäänselvyytenä.
Koronaeristysaika on tarjonnut minulle myös mahdollisuuden pysähtyä muutaman erittäin hektisen yliopistovuoden jälkeen. Pakkotauko on tullut hyvään tarpeeseen, ja niin paljon kuin olenkin huolissani omasta ja läheisteni terveydestä, olen myös ottanut kaiken irti tästä odottamattomasta hengähdystauosta, jollaista en ole oikeastaan nähnyt kunnolla useampaan vuoteen.
Kuitenkin, kuten varmasti valtaosa etenkin nuorista ihmisistä, minäkin kaipaan normaaliarjesta eniten ystäviäni. En ole kolmeen kuukauteen nähnyt ketään kaveria muuten kuin tietokoneen ruudulta. Tietyistä parhaimmista ystävistäni en ole koko vuosikausien tuntemisemme aikana ollut tätä ennen erossa kuukautta pidempään, ja tunnelma on kyllä alkanut käydä raskaaksi.
Tilannetta pahentaa se, että nyt kun rajoituksia on purettu ja kesä on päässyt kunnolla vauhtiin, terveet kaverit viipottavat jo kesäisessä Helsingissä ja yrittävät kutsua minua mukaan. Olemme takaisin tuossa virallisia rajoituksia edeltäneessä ikävässä tilanteessa, jossa vastuu terveydestäni asetetaan taas minun harteilleni ja joudun laskeskelemaan, keitä on turvallista nähdä ja keitä ei.
Epävarmuus tulevaisuudesta tuntuu painostavalta, mutta ei voi muuta kuin odottaa.
Peppi Santaniemi
Peppi Santaniemi on englantilaisen filologian maisteri, joka on kiinnostunut yhteiskunnan epäreiluuksien ruotimisesta ja joka rentoutuu kotisohvalla muun muassa maagisrealistisen fiktion parissa.
Lue lisää nuorten ajatuksia korona-arjesta:
Koronakisan satoa #1: Eniten ei pelota korona
Koronakisan satoa #2: Covid-19 arki (sarjakuva)
Koronakisan satoa #3: Kuvakollaasi
Koronakisan satoa #4: Neurologinen poikkeavuus + etäopiskelu = Epävakaus
Koronakisan satoa #5: Kuuden kuvan kollaasi
Koronakisan satoa #6: Pandemian päivät / Taltiointi