Työelämässä tärkeiden vuorovaikutustaitojen ja minäkuvan perusta rakennetaan jo peruskoulun ensimmäisillä luokilla. Positiivisen palautteen avulla nuori saa käyttöönsä koko potentiaalinsa ja uskaltaa tarttua rohkeasti myös työelämän haasteisiin. Joidenkin kohdalla tämä tavoite jää kuitenkin helposti toteutumatta, Riikka Ahonvala ja Pia Vaajakallio kirjoittavat.
Peruskoulun merkitys lasten ja nuorten tasavertaisen kohtelun ja oppimismahdollisuuksien turvaajana on kiistaton. Sen aikana etsitään omaa paikkaa yhteiskunnassa ja muokataan maaperää aktiiviselle toimijuudelle ja työelämäkansalaisuudelle. Tavoitteena ja ideaalina on ohjata kaikkia nuoria tasavertaisesti omaan parhaimpaansa. Käytännössä osalla nuorista muodostuu kuitenkin jo peruskoulussa käsitys itsestä ei-haluttuna työntekijänä.
Pelikenttänä alati muuttuva, arvaamaton maailma
Ajallemme on – ja oli jo ennen pandemiaa – tyypillistä epävarmuus. Nuorten maailmaa eivät ohjaa traditiot ja pysyvyys vaan verkostomaisuus, jatkuva muutos ja arvaamattomuus. Teknologian nopean kehityksen myötä kuolee kokonaisia aloja ja syntyy vastaavasti uusia: kukaan meistä ei tiedä, millaista työtä tai miten teemme tulevaisuudessa. Jatko-opintojen kannalta tilanne on vähintäänkin haastava.
Epävarmuus tulevaisuudesta, omasta osaamisesta ja omista uratoiveista on paketti, jonka käsittelyssä nuori kaipaa aikuisen tukea. Tukea kaivataan myös koululta ja työmarkkinoilta. Nämä kuitenkin kohtelevat nuoria eriarvoisesti esimerkiksi sosiaaliluokan, sukupuolen ja vammaisuden perusteella.
Syrjinnästä pitkä matka työelämäkansalaisuuteen
Suomen perustuslaissa (1999/731, 6 §) todetaan: ”Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.” Tästä huolimatta 40 prosenttia kaikista 15–29-vuotiaista nuorista kokee tulleensa jossain elämänsä vaiheessa syrjityksi, ja usein syrjityksi kertoo joutuneensa kolme prosenttia nuorista.
Erityisen huolestuttavalta näyttävät vammaisten nuorten kokemukset. Tutkimuksessa Liikkumisrajoitteiset nuoret Suomessa. Määrät, diagnoosit, syrjäytymisriskit ja elämänlaatu vakavasti liikuntarajoitteisista nuorista noin 23 prosenttia ilmoitti tulevansa kiusatuiksi useammin kuin kerran tai noin kerran viikossa, kun vastaava luku vammattomien nuorten kohdalla oli alle viisi prosenttia. Vaikeasti liikuntarajoitteiset nuoret kohtasivat myös vammattomia ikätovereitaan enemmän seksuaalista ahdistelua.
Vakavista syrjinnän ja toivottomuuden kokemuksista on pitkä matka kohti työelämäkansalaisuutta. Kuitenkin vain oma työ tarjoaa todellisen mahdollisuuden oman näköiseen elämään ja riittävään toimeentuloon.
Positiivinen ja kannustava vai negatiivinen ja vääristävä?
Peruskoulussa nuori peilaa itseään ikätovereihinsa, ja hänelle muodostuu kuva omasta toimijuudestaan suhteessa muihin. Positiivisessa ja kannustavassa vuorovaikutussuhteessa nuori voi olla oma itsensä ja kokea itsensä riittäväksi.
Vuorovaikutussuhde voi kuitenkin olla myös vääristävä, jolloin koulu saattaa tahtomattaan vahvistaa nuoren negatiivista minäkuvaa. Nuori ei saa positiivista palautetta, eikä käsitys omasta toimijuudesta pääse vahvistumaan. Tämä vaikuttaa opiskelun lisäksi myös niihin valintoihin, joita nuori kokee voivansa tehdä.
Koulu on kuin pienoisyhteiskunta oppilaineen ja eri ammattialojen edustajineen. Parhaimmillaan se tarjoaa mahdollisuuden paitsi opetussuunnitelman mukaiseen opiskeluun, myös sosiaalisten taitojen, yhteistyön ja muiden elämässä vaadittavien taitojen harjoittelemiseen.
TET-harjoittelu: samat mahdollisuudet kaikille!
Peruskoulussa tehtävät kahden viikon mittaiset TET-harjoittelut ovat usein nuoren ensimmäisiä kosketuksia työelämään. Ne tarjoavat mahdollisuuden kuulua työyhteisöön, päästä tekemään oikeita töitä sekä parhaimmillaan selkeyttää ajatuksia tulevista opinnoista ja ammatista. Yläkoulussa suoritetut työhön tutustumiset ja ensimmäiset työkokemukset ohjaavat nuoria vahvasti sekä työllistymisessä että työelämäkansalaisiksi kasvamisessa.
Harjoittelupaikan etsiminen on usein oppilaan omalla vastuulla. Mitä enemmän nuorella on haasteita elämässään, kasvussaan ja kehityksessään, sitä enemmän ohjausta ja tukea hän tarvitsee. Vammaiset nuoret jäävätkin TET-harjoitteluissa helposti altavastaajan asemaan: harjoittelu tapahtuu koulussa tai siihen ei päästä osallistumaan lainkaan. Koulujen opinto-ohjaajat ja erityisopettajat ovat keskeisessä asemassa varmistamassa TET-jaksojen yhdenvertaista toteutumista myös erityistä tukea tarvitsevien ja vammaisten nuorten osalta.
Jos TET-paikka löytyykin, voidaan kysyä, tarjoaako peruskoulu tuttuja ja turvallisia polkuja, vai rohkaiseeko se nuoria kokeilemaan rohkeasti uusia aloja. Näemmekö nuoret osaavina ja aktiivisina tulevaisuuden työntekijöinä? Miten omat asenteemme vaikuttavat siihen, miten ohjaamme nuoria eteenpäin?
Järjestöt koulujen sparraajina ja lisäresursseina
Erilaiset järjestölähtöiset työelämähankkeet voivat olla koulujen tukena TET-jaksojen suunnittelussa ja toteutuksessa. Ne voivat tarjota kouluille keinoja ja lisäresursseja erityistä tukea tarvitsevien ja vammaisten nuorten tutustumisjaksojen toteutukseen.
Esimerkiksi Tekijätori-hankkeen kyselyssä perusopetuksen pienluokkien erityisopettajat kertoivat hankeyhteistyön laajentaneen opettajien näkemyksiä tutustumisjaksojen toteutuksesta. Oman ajattelun rajoitteita ei ollut huomattu ennen kuin joku toinen sanoi ne ääneen. Vastaajat totesivat, että tietynlaisten töiden ajateltiin helposti sopivan vain tietyille oppilaille sen sijaan, että kaikille annettaisiin avoimesti samanlaiset mahdollisuudet lähteä tutustumaan omien toiveiden mukaisiin, motivoiviin ammatteihin.
Myös erityistä tukea tarvitsevan tai vammaisen nuoren TET-jaksoa suunniteltaessa tulisi nähdä ensisijaisesti nuori ja hänen toiveensa. Onnistunut harjoittelu vaatii hieman enemmän etukäteissuunnittelua, mutta tämä kannattaa. Onnistunut TET-jakso tuo nuoren vahvuudet näkyviksi, tuottaa opettajalle arvokasta tietoa nuoren taidoista ja auttaa myös huoltajia näkemään nuorensa uudessa ympäristössä pärjäävänä toimijana.
Työelämä tarvitsee erilaisia roolimalleja
Nuorten on tärkeää nähdä, että työelämään mahtuu ja että siellä voivat pärjätä hyvin erilaiset ihmiset. Tähän tarvitaan roolimalleja, jotka auttavat nuoria sisäistämään monimuotoisuuden merkityksen ja mahdollisuudet sekä suhtautumaan itseensä myötätuntoisemmin. Valitettavasti näitä roolimalleja on toistaiseksi vähän.
On hyvä muistaa, että työkyky ei ole absoluuttinen asia vaan aina suhteessa johonkin: meidän kaikkien työkyky vaihtelee elämäntilanteen mukaan. Vammaiset nuoret ovat usein täysin työkykyisiä, kunhan työn tekemisen tukena ovat tarvittavat apuvälineet sekä mahdolliset henkilökohtaiset avustajat tai työhönvalmentajat. Työkykyisyyden sijaan olisikin mielekkäämpää miettiä, miten voimme tukea työtä ja työhyvinvointia.
Hyvinvointia ja menestystä monimuotoisuudella
Monimuotoisuus voi herättää yrityksissä kysymyksiä, epävarmuutta ja syrjinnän pelkoa. Miten osatyökykyisten toimintakyky vaikuttaa tuottavuuteen ja työtehoon? Miten työyhteisö ottaa vastaan esimerkiksi pyörätuolilla liikkuvan tai kehitysvammaisen henkilön?
Monimuotoisuus on Suomessa vielä lapsenkengissä, mutta yhä useampi yritys on osoittanut kiinnostusta sitä kohtaan. Tekijätorin kyselyssä yritykset kertoivat, että monimuotoisuuden kehittämiseen on sitä helpompi sitoutua, mitä selkeämmin se on kirjattu yrityksen strategiaan tai arvoihin.
Monimuotoisuus kannattaisi totisesti kirjata strategiaan! Tutkimusten mukaan sellainen monimuotoinen työyhteisö, jossa erilaisuutta arvostetaan voimavarana, on usein myös hyvinvoiva työyhteisö. Hyvinvoivat työntekijät ovat puolestaan tuottavia työntekijöitä. Yrityksissä onkin hyvä miettiä, millaisia ihmisiä ja millaista osaamista ja näkemystä niiltä puuttuu.
Lisätietoa monimuotoisuuta edistävästä esteettömästä rekrytoinnista löytyy osoitteesta http://esteetonrekrytointi.fi/
Teknologia kehittyy, työskentelytavat monipuolistuvat
Sosiaali- ja terveysministeriö on asettanut uusia linjauksia työympäristöistä ja työhyvinvoinnista vuoteen 2030 saakka. Linjauksista käy ilmi, että työelämä, työn sisältö, työn tekemisen tavat ja työvoima tulevat tulevien vuosien aikana muuttumaan. Suomalaisessa työelämässä pyritään pidempiin työuriin ja nuorten saumattomaan siirtymiseen oppilaitoksista työelämään.
Työn digitalisoituminen, robositoituminen ja teknologian kehitys tuovat haasteita ja pelon esimerkiksi työpaikkojen vähenemisestä. Se tarjoaa kuitenkin myös myös mahdollisuuksia. Kun työt pilkkoutuvat, etätyö lisääntyy ja työskentelytavat monipuolistuvat, yhä useampi vammainen tai osatyökykyinen nuori voi löytää uusia työllistymismahdollisuuksia. Työn ja työajan ei tarvitse olla kaikille sama, eikä töitä tarvitse tehdä fyysisesti samassa paikassa muiden kanssa.
Keikkatyöllä lisäansioita opiskelijalle tai eläkeläiselle
Keikkatyö mahdollistaa lyhytaikaisen työskentelyn ja erilaisiin töihin tutustumisen. Nuori voi päästä työhön opintojen ohella jo varhaisessa vaiheessa ja löytää tätä kautta oman työelämäpolkunsa. Keikka- ja osa-aikatyöt mahdollistavat myös niiden henkilöiden työelämäosallisuuden, jotka saavat eläkettä ja pystyvät tekemään työtä tietyn tuntimäärän viikossa.
Lyhyet työsuhteet, keikkatyö ja osa-aikatyö saattavat tuoda mukanaan myös työoikeudellisia tai sosiaalisia haasteita. Lyhyet keikkatyösuhteet eivät voi olla perustulonlähde: ne eivät kerrytä eläkettä eikä niihin kuulu työntekijälle kuuluvia etuuksia, kuten työterveyshuoltoa. Työpaikan ja -tehtävien vaihtuvuus lisää työn fyysistä ja henkistä kuormittavuutta: jos paikka vaihtuu usein, työkavereihin tutustuminen ja sosiaalisten suhteiden luominen vaikeutuu.
Välttämätön yhdelle, mukavuustekijä toiselle
Design for all -ajattelu lähtee ajatuksesta, että kaikki hyötyvät niistä uudistuksista, joilla esteettömyyttä ja saavutettavuutta edistetään. Sähköisesti aukeavat ovet, leveät oviaukot ja hissi ovat joillekin osallistumisen edellytyksiä, mutta tuovat mukavuutta ja sujuvuutta myös muille.
Työtä voidaan myös muotoilla erilaisten – toisinaan muuttuvien – tarpeiden mukaan. Tämä palvelee paitsi vammaisia ja pitkäaikaissairaita henkilöitä, myös esimerkiksi pitkiltä sairauslomilta palaavia tai uusia, aloittavia työntekijöitä.
Vamlasin kehittämää työn muotoilun Ratko-menetelmää on hyödynnetty useissa yrityksissä. Menetelmällä voidaan muokata jo olemassa olevia ja luoda kokonaan uusia työtehtäviä, kulloisenkin tarpeen mukaan. Saksassa kehitetyillä, Vamlasin maahantuomilla ja Suomen oloihin modifioiduilla IMBA/Melba-menetelmillä voidaan puolestaan arvioida työn vaativuutta ja työntekijän osaamista.
Nuorten tukeminen meidän kaikkien vastuulla
Aito monimuotoisuus voi kasvaa yhteiskunnassa vain, jos jokainen meistä on valmis kohtaamaan omat ennakkoluulonsa ja haastamaan ne. Työntekijäksi kasvaminen vaatii varhaisia positiivisia kokemuksia työelämästä, ja tämän vuoksi TET-jaksojen ja ensimmäisten kesätyökokemusten merkitys korostuu. Työelämässä tärkeiden vuorovaikutustaitojen ja minäkuvan perusta rakennetaan jo peruskoulun ensimmäisillä luokilla. Positiivisen palautteen avulla nuori saa käyttöönsä koko potentiaalinsa ja uskaltaa tarttua rohkeasti myös työelämän haasteisiin.
Riikka Ahonvala ja Pia Vaajakallio
Riikka Ahonvala on erityisopettaja ja kiinnostunut läpi elämän kulkevasta inkluusiosta ja yhdenvertaisuudesta. Me osalliset ry:n Tekijätori-hankkeen projektipäällikkönä hän pääsee edistämään erityistä tukea tarvitsevien nuorten työelämäosallisuutta. Vamlasin työllisyyskoordinaattori Pia Vaajakallio pyrkii omalla työllään edistämään monimuotoista työelämää, jossa erilaisista taustoista tulevien ihmisten osaaminen nähdään korvaamattomana voimavarana.
Lue myös:
Reetta Mietola: Miten nuorista puhutaan poikkeustilassa? – mediakeskustelu nuorisotutkijan silmin
Lähteet:
Kivelä, Juha; Nurmi-Koikkalainen, Päivi; Ristikari, Tiina; Hiekkala, Sinikka (2019) Liikkumisrajoitteiset nuoret Suomessa. Määrät, diagnoosit, syrjäytymisriskit ja elämänlaatu.
Nuorisobarometri 2018, Vaikutusvaltaa Euroopan laidalla. Toim. Elina Pekkarinen ja Sami Myllyniemi