Koronakisatyö nro 11, olkaa hyvä!
Koronakeväänä 2020 Vamlas julkisti nuorille kisan, jossa heitä pyydettiin kertomaan ajatuksiaan ja tuntemuksiaan korona-ajasta. Ilmaisukeinoksi sai valita minkä tahansa itselle mielekkään ilmaisutavan. Valtaosa kisatöistä julkaistiin ennen kesälomia, syyskuussa vuorossa ovat loput upeat teokset.
Koronakisaan osallistuivat: Ada 25 • Elina 26 • Iina 20 • Jenniina 25 • Joel 20 • Julianna 26 • Michael 27 • Nelli 27 • Peppi 26 • Samuel 19 • Tarina 27 • Vilma 23
***************************
Koronaeristyselämää pitkäaikaissairaana
13. maaliskuuta, 2020. Olin pakkailemassa reppuun koti-kotiin suuntaavan viikonloppureissun kestäviä kamoja ja laskeskelin kellosta millä ratikalla tähtäisin rautatieasemalle. Mutta sitten kännykkä pirisi: Äiti soittaa.
”Moi Peppi, kuule. Me mietittiin isän kanssa et oliskohan parasta jättää se Maustetyttöjen keikka väliin tänään. Oot varmaan nähnyt uutiset, tää tilanne alkaa olla jo aikas vakava. Sä oot kuitenkin riskiryhmää, niin olisko tässä kohtaa typerää lähteä riskeeraamaan… Vai mitä sä oot mieltä?”
Se ei ollut kysymys. Se oli toteamus kysymyksen naamiaisasussa ja itsekin tiesin, että vastausvaihtoehtoja oli tasan yksi.
”Niin.”
Olinhan mä sitä itsekin miettinyt. Johan se Latvian työreissukin peruuntui just, jotain kolmen päivän varoitusajalla, kun Puola sulki rajansa ja muut Euroopan maat alkoivat yksi kerrallaan seurata perässä. Jo parin viime päivän aikana oli tapahtunut tosi paljon, tosi nopeasti, ja seuraavien aikana vauhti tulisi vaan kiihtymään.
”Haluutko sä tulla kuitenkin kotiin viikonlopuksi, vai onks sulla Hesassa jotain jo suunniteltuna? Voitais isän kanssa tulla hakemaan sut autolla suoraan kotoa, ei tartte sun tulla ruuhkajunassa”.
”Voin mä tulla, pakkasin jo kamatkin. Mun pitää sit tulla takas Hesaan ihan viimeistään tiistaina ku mul on fyssari keskiviikkona aamulla aikasin, ja kanteletunti kans sit iltapäivällä”.
Tuolla samalla viikonloppureissulla koti-kotiin olen edelleen, 44 päivää myöhemmin.
Seuraavan keskiviikon fysioterapiaa ei tullut, eikä kanteletuntia, enkä minä tullut takaisin Helsinkiin. Kaikki tuollaiset meni seis, minkä lisäksi vasta nappaamani uuden työn aloitus siirtyi elokuulle, ja niin minä rakensin häthätää tämän toistaiseksi määrittelemättömään päivään jatkuvan elämän takaisin vanhempieni kotiin.
Yleistä maailmantuskaa lukuun ottamatta olen voinut henkilökohtaisesti suhteellisen hyvin. Töiden siirtyminen oli tietenkin rahallisesti takaisku – vuokra on maksettava vaikken kotona nyt asukaan. Juuri kun olin irrottautunut kuumottavasta työkkärin nuorasta, pitikin pujotella takaisin. Toki taloudellisesti tasapainottavana tekijänä on vilkkaan kaupunkielämän juoksevien menojen olemattomuus. Fysioterapia muutti muotonsa kontaktikäynneistä puoli-itsenäiseen videopuheluohjaukseen. Olen kuitenkin onnekas siinä, että pystyn tekemään monia normaaleista harjoituksistani itse, eikä fyysinen avustaminen kaikessa ole täysin välttämätöntä. Lisäksi sekä minä että vanhempani olemme pysyneet terveinä ja tulemme kiitettävän hyvin toimeen. Isoimmat käytännön muutokset elämässäni ovat siis olleet järjesteltävissä, mitä ei pidä ottaa itsestäänselvyytenä.
Oli kenenkin käytännön elämä mitä hyvänsä nyt, niin enitenhän tässä kai ollaan kriisissä oman pään sisällä – toiset kiikissä, toiset vapautuneina, kuka mitenkin normaaliarjen katkeamiseen reagoi. Itse olen onnellisesti osa jälkimmäistä joukkiota ja se on samanaikaisesti hämmentävää ja ihanaa. Pandemiakriisin täyspuhkeamista edeltävinä kuukausina uiskentelin kevyessä kenttähiessä ihan kunnioitettavalla voimalla ylipyyhkäisseen burnoutin jälkimainingeissa, ja vaikka katsoin tulevaa jo kirkkain silmin, tällainen minun päätöksistäni piittaamaton pakkotauko kaikesta iski silti kuin kreivin aikaan.
Hyppäsin autuaasti niiden viisaiden kelkkaan, joiden mielestä nyt saa ja pitääkin – kukin mahdollisuuksiensa mukaan – päästää irti normaaliarjessa esiintyvästä supersuorittaja-itsestään, ja suunnata kerrankin huomiota siihen, mitä pääkopassa tapahtuu. Olen pystynyt tarttumaan taas vanhoihin harrastuksiin, kuten maalaamiseen ja lukemiseen, joille en ole kyennyt löytämään arjestani ja aivokapasiteetistani tilaa pariin vuoteen muuten kuin pakottamalla. Herään aamuisin laiskana, mutta hyvillä mielin (kunnes luen jonkin kauhean uuden koronauutisen, ja yritänkin olla lukematta niitä). Pidän lähes jatkuvaa viestiyhteyttä ystäviini Helsingissä ja muuallakin Suomessa ja maailmalla, ja yhden kaveriporukan kanssa olemme ylläpitäneet yhteistä kuukausittaista leffailtarutiinia virtuaalisesti.
Kuten varmasti valtaosa ihmisistä, minäkin kaipaan normaaliarjesta eniten ystäviäni. En usko, että olen aivan täysin vielä käsittänyt kuinka pitkä aika edessä vielä onkaan ennen kuin oikeasti näen heidät taas. Pahintahan tässä on se, että me nimenomaan emme tiedä kuinka pitkä aika tuo tulee tarkalleen olemaan. Tietyistä parhaimmista ystävistäni en ole koko vuosikausien tuntemisemme aikana ollut tätä ennen erossa kuukautta pidempään. Tajusin eilen, että se surullinen ennätys on jo nyt rikottu, ja tämähän on vasta alkua. Ajatus järkytti minut yllättäen itkuun. Nuo yllätyskyyneleet kertoivat minulle, että tämä tulee varmasti olemaan se vaikein asia koko tässä rumbassa. Ikävä on kova.
********************
Tervetuloa Vamlasin Nuoriin vaikuttajiin!
Oletko kiinnostunut yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta? Inspiroiko aktivismi?
Haluaisitko olla osa Vamlasin Nuorten vaikuttajien ryhmää?
Antaa oman osaamisesi ja kokemuksesi muun ryhmän käyttöön?
Kaapata lisää osaamista ja erilaisia näkökulmia meiltä muilta?
Osallistumisen rytmin ja intensiivisyyden voit päättää itse.
Vamlasin Nuoret vaikuttajat ei edusta mitään yksittäistä vammaryhmää eikä ole kiinnostunut virallisista diagnooseista. Jos siis olet 18–29-vuotias ja tunnet kuuluvasi vammaisten ja pitkäaikaissairaiden nuorten viiteryhmään, olet tervetullut mukaan.
Toiminnan keskiössä on ensisijaisesti vaikuttamistyö. Esimerkkejä Nuorten vaikuttajien tähänastisista pohdinnoista, kannanotoista ja vaikuttamisteoista löydät Vamlasin nettisivuilta, Ajankohtaisten Tiedotamme-osiosta.
Jos kiinnostuit, ota yhteys Vamlasin työllisyyskoordinaattoriin ja Nuoria vaikuttajia luotsaavaan Hanna Ruohoseen joko meilitse, puhelimitse tai WA:lla!
hanna.ruohonen@vamlas.fi
044 522 8881